Viime hetken joululahjavinkit

Joulu on jo tuossa tuokiossa, mutta joululahjojen hankkiminen läheisille saattaa tuottaa päänvaivaa: kotiin ei tarvita uutta tavaraa, ilmastouutisointi ei kannusta ostoksille,  ja Suomen ylikulutuspäiväkin taisi mennä ohi jo huhtikuussa. Jos jouluaaton lahjarituaalista ei haluta kokonaan luopua, voi valita lahjoja, jotka eivät kuormita ympäristöä tai lompakkoa.
Kotipuutarhuri kerää tietenkin puutarhastaan kukkakasvien siemeniä jo varhain syksyllä ja antaa niitä joululahjaksi.

Yllä olevassa kuvassa on valkoisen marskinliljan siemenkotia, jotka keräsin viljelypalstalta syyskuussa. Viljelypalstalla kasvava marskinlilja on lahja jo edesmenneeltä palstanaapurilta, joka kasvatti upeasti kukkivalla palstallaan monia erikoisuuksia. Viime kesänä marskinliljani kukki varhain, ja lämmin kesä sai siemenet kypsymään ajoissa. Kasvi kasvattaa  keväällä suuren lehtiruusukkeen ja hieman myöhemmin jopa kaksi metriä korkean kukkavarren ja pienistä kukista koostuvan kukinnon. Lahjaksi annettavat siemenet pakkasin paperista taittelemaani rasiaan ja sujautin mukaan kylvö- ja kasvupaikkaohjeet. Marskinlilja vaatii lämpimän ja aurinkoisen kasvupaikan ja läpäisevän kasvualustan, ja se on arka talvimärkyydelle.

Ellei lahjansaajien joukossa ole puutarhaharrastajia, tiedän myös toisen paikan, jossa on tarjolla laaja valikoima ilmaisia ja luontoystävällisiä lahjoja. Sinne voi jouluviikolla paeta tavaratalojen tungosta ja stressiä, ja sieltä olen vuosien mittaan hankkinut lukuisia mainioita lahjoja.  Mikä parasta, käytön jälkeen lahjat voi ongelmitta palauttaa, jolloin ne eivät unohdu kaappiin pölyttymään. Paikka on tietenkin kirjasto – ja mitä olisikaan joulupäivä ilman hyvää lahjakirjaa, johon voi rauhassa syventyä. Tämä lahjavinkki sopii parhaiten perheen aikuisille. Monissa kirjastoissa on myös tuo-ja-vie -kirjapiste, jonne voi viedä tarpeettomat kirjansa ja ehkä tehdä sopivan löydön. Olipa kirjalahja lainattu tai hankittu divarista tai kirjakaupasta, kaunis paketti on puoli lahjaa. Aikakauslehtien sivuista, kangasnauhoista tai paperinaruista ja muutamasta vihreästä oksasta voi taikoa somia paketteja joulukuusen alle odottamaan.

Kompostointia ja tulvivia kaupunkeja

LehtotaponlehtiMarraskuu on lopuillaan, ja viimein kosteat, sumuiset päivät ovat vaihtuneet pakkassäähän ja auringonpilkahduksiin.

Puutarhan tärkeimmät syystyöt on tehty jo lokakuussa. Lehdet on haravoitu ja kompostit täytetty, kukkasipulit istutettu ja pihakalusteet kannettu varastoon. Viljelypalstalta on korjattu viimeiset juurekset ja daalioiden mukulat on nostettu maasta ja pakattu sanomalehtipaperiin odottamaan uutta kevättä. Marraskuussa sää pysyi leutona, joten jatkoin pihatöitä. Kitkin rikkakasveja sorakäytäviltä ja perennojen siementaimia sieltä, minne en halua niiden leviävän. Keräsin kasvituet varastoon ja poimin pihalta tuulen lennättämiä koivunoksia.LumimarjaKissalla on tapana tarkkailla pihapuuhiani ikkunalla. Se haluaa myös ulos. Ulkona se teroittaa kynsiään koivun runkoon, kipaisee parilla loikalla alimmalle oksalle ja vaanii sieltä sinitiaisia. Eräänä päivänä huoltoyhtiön työntekijät haravoivat lehtiä viereisen kerrostalon pihalla. Toinen työntekijöistä huomaa kissan ja hymyilee sille. Hetken kuluttua hän käynnistää lehtipuhaltimen ja kortteli hukkuu hirvittävään meteliin, tiaiset pyrähtävät lentoon ja kissa ampaisee pakoon niin pitkälle kuin hihna antaa myöten.

Myöhemmin päivällä mylvivät koneet sammutetaan, lehdet kuljetetaan pois, ja nurmikenttä on virheettömän vihreä.RönsyansikkaLehtien haravointi on myös meillä tärkeimpiä pihan syystöitä. Lehtiä on haravoitava taloyhtiön sorakäytäviltä ja pysäköintialueelta useaan kertaan syksyn mittaan, sillä muuten ne jauhautuvat autojen ja askelten alla hienoksi muruksi, jossa rikkakasvit viihtyvät. Toistaiseksi työ on onneksi sujunut perinteisin välinein.

Takapihan nurmikolle kertyy pihlajan- ja koivunlehtiä, joista osan otan talteen lämpökompostorin kuivikkeeksi, ja loput lehdet huiskin nurmikolta istutusalueille ja pensaiden alle. Nurmikko ei kärsi, jos sinne tänne jää jonkin verran lehtiä, kunhan ne eivät peitä nurmikkoa liian paksuna kerroksena. Istutusalueilla perennojen kuihtuneet jäänteet ja pensaiden ja puiden lehdet murenevat keväällä nopeasti uuden kasvuston alle ja lisäävät kasvualustan humuskerrosta.

Osan lehdistä viemme läheiselle viljelypalstallemme ja muokkaamme lehdet keväisin maan sisään. Joudumme silti viemään pari lehtikuormaa myös jäteasemalle, sillä pienellä tontilla ei ole tarpeeksi tilaa kaikkien lehtien kompostointiin. Lehtien pussitus ja kuljetus jäteasemalle harmittaa minua aina, ja parasta olisi, jos kaikki puutarhan tuottama orgaaninen aines olisi mahdollista kompostoida omassa pihassa.

Talousjätekompostori ja puutarhajätekompostit sijaisevat uuden tukimuurin ja tontin raja-aidan välissä kätevästi vierekkäin. Talousjätekompostorissa kesän aikana esikompostoitunut massa ja osa lehdistä levitetään syksyisin kerroksittain puutarhajätekomposteihin. Kun puutarhakomposti on täyttynyt, se saa muhia rauhassa pari vuotta, ennen kuin levitän valmista kompostimultaa istutusalueille. Käytän sitä myös kesäkukkien istuttamiseen. Yhteen kompostikehikkoon mahtuu kuitenkin vain noin kuution veraan puutarhajätettä.PuutarhajätePuutarhajätteen kompostointia voikin miettiä jo siinä vaiheessa, kun valitsee pihalle istutettavia puita. Pieneen pihaan kannattaa istuttaa pienikasvuisia puita, jos tilaa kompostoinnoille on vähän. Näin säästyy paljon aikaa ja vaivaa, kun puutarhajätettä ei tarvitse kuljetella tontilta pois. Omaa kompostimultaa kannattaa kuitenkin aina valmistaa, sillä se vähentää tarvetta ostaa pussimultaa ja lannoitteita.KeijunkukkaMarraskuun lopun pakkaspäivät paljastavat kuihtuvien kasvien kauneuden: kuunliljojen paperinohuet, läpikuultavat lehdet, rotkolemmikin lehtien vahvan suoniston ja kotkansiipisaniaisten käpertyneet, ruskeat viuhkat. Marraskuun kalpeassa valossa lahoavien kasvustojen tummat ja haaleat värit pääsevät oikeuksiinsa. On vain katsottava tarkkaan.RotkolemmikkiPuutarha ja luonto laittautuvat talvilepoon, mutta puutarhan hoitajan ajatukset harhailevat kesän helteisiin päiviin, jolloin odotettiin turhaan sadetta. Istun kissan kanssa kotiportailla ja luen puhelimestani uutisia Etelä-Euroopasta, missä tulvii ja myrskyää. Selaan sosiaalisen median loputonta kuvavirtaa ja katselen, kuinka kaukana Italiassa merivesi nousee laguunista tutun kaupungin kaduille ja aukioille, se virtaa sisään kirkkoihin ja kahviloihin ja peittää vuosisataiset mosaiikit ja marmorilattiat.

Kaupungissa on muurien suojassa pieni puutarha, jossa kasvaa muratteja ja sypressejä. Puutarha on ehkä kauneinta mitä tiedän, mutta en näe onko se säästynyt. Myöhemmin näen aallonmurtajan ja rantatien, jotka kymmenmetriset aallot ovat huuhtoneet mereen. Kirjoitan vuoristossa asuvalle ystävälleni, ja odotan vastausta viikon. Lopulta hän vastaa ja kertoo olevansa turvassa. Luen italialaisen sanomalehden verkkosivuilta, että myrsky on kaatanut vuorten rinteillä 7000 hehtaaria metsää.

Olemme suuren muutoksen kynnyksellä, ja muutos tulee aikanaan ulottumaan myös pieneen pohjoiseen puutarhaan, jossa sinitiaiset pyrähtelevät pihapuissa.

Olen kirjoitellut tänne blogiin hajanaisia mietteitä pieneltä taloyhtiöpihalta, viljelypalstalta ja maalla sijaitsevasta lomapuutarhasta muutaman vuoden ajan. Kiitos lukijoilleni, että olette jaksaneet pysytellä mukana, vaikka tänä vuonna kirjoittamisen tahti on hidastunut ja muuttunut entistä epäsäännöllisemmäksi. Blogin ilme vaatii jo virkistystä ja valokuvaustaidoissakin olisi kehittämistä, mutta ennen kaikkea sisältö kaipaa uutta näkökulmaa.

Kävin äskettäin kuuntelemassa paneelikeskustelua ilmastonmuutoksesta, kuluttamisesta ja tulevaisuudesta. Yksi panelisteista kuvaili planeettaamme kutsumalla sitä pallonmuotoiseksi puutarhaksi. Opimmeko huolehtimaan yhteisestä puutarhastamme ratkaisee sen, millainen tulevaisuutemme on.

Nyt on marraskuinen sunnuntaiaamu, ja toivon, että pieni puutarhani saisi suojakseen paksun kerroksen lunta.Hortensia ja jaloangervo

 

Puutarha ilman tarhuria

1 Syyshortensia_MG_9942
Kuluneena kesänä vietin aikaa kotipuutarhassa vähemmän kuin aiempina kesinä. Kesällä olin jatkuvasti lähdössä jonnekin, välillä lähelle, välillä kauas, ja poissaollessani runoilijanarsissit, koristeomenapuut, pionit ja keijunkukat puhkesivat kukin vuorollaan kukkaan ja varistivat terälehtensä oman aikataulunsa mukaan piittaamatta siitä, olinko paikalla todistamassa näitä tärkeitä tapahtumia. Lumikärhöt sentään ymmärsivät puhjeta valkoisiksi pilviksi juuri erään kotiinpaluun päivänä, ja pikkujasmikkeesta levisi ihana ahomansikan tuoksu kun saavuin kotiin.  Loppukesällä syyshortensioiden kukinnot yllättivät reissutarhurin vaihtamalla väriä ensin vaaleanvihreästä valkoiseen ja lopuksi vaaleanpunaiseen.

Miten puutarha pärjää, jos tarhuri on poissa ja jättää kasvikuntansa oman onnensa nojaan vaihtelevan pituisiksi ajoiksi? Miten puutarhaa voi auttaa huolehtimaan itse itsestään?

2 Syyspuutarhassa

Puutarha selviytyy hyvin myös tarhurin poissaollessa, kun jo puutarhan perustamisvaiheessa otetaan huomioon muutamia seikkoja.  Tärkein avain hyvinvoivaan puutarhaan on puutarhan erilaisten kasvupaikkojen ominaisuuksien tunteminen ja kasvien valitseminen niiden mukaan. Valoisalla ja paahteisella kasvupaikalla viihtyvät eri kasvilajit kuin syvässä varjossa rakennusten katveessa. Jotkin kasvit tarvitsevat läpäisevän kasvualustan, joillekin taas koko kesän kosteutta pidättävä savipitoinen kasvualusta on menestymisen edellytys. Kasvien kasvupaikkavaatimuksiin on hyvä tutustua jo ennen matkaa taimitarhalle.

Useimmat puutarhakasvit viihtyvät syvämultaisessa kasvualustassa, jossa ne voivat kehittää vahvan juuriston ja tavoitella kosteutta syvältä maasta. Riittävän syvä kasvualusta auttaa puutarhakasveja selviytymään myös vähäsateisina kesinä mahdollisimman vähällä kastelulla.

3 Pergola yleis_MG_00464A Pergola_MG_0139

Useimmat puutarhakasvit pitävät myös yhteiselosta toisten kasvien kanssa. Istutuksia suunnitellessa voi ottaa mallia luonnonvaraisista lehtometsistä, jossa puut, pensaat ja ruohovartiset kasvit viihtyvät yhdessä, vaikka valo-olot metsän eri kerroksissa vaihtelevatkin. Puutarhan istutusalueet onkin hyvä suunnitella mahdollisimman suuriksi monien pienten alueiden sijaan. Samalla istutusalueella voi kasvaa yksi tai useampi pieni puu, puuvartisia pensaita, pensasmaisia perennoja, matalakasvuisia perennoja, maanpeittokasveja ja sipulikukkia.  Maanpeittokasvit estävät lisäksi kosteuden haihtumista kasvualustasta sekä vähentävät kastelun ja katteiden tarvetta.

Taloyhtiömme sisäpiha on sorapeitteisen kulkuväylän halkoma alle kahdensadan neliön kokoinen alue, jota hallitsee taloyhtiön toisen rakennuksen julkisivu. Vaikka sisäpiha on alunperin suunniteltu vain läpikulkua varten, siitä on ajan mittaan muodostunut taloyhtiön viihtyisin paikka. Rakennusten seinustoilla sijainneet pienet nurmikaistaleet on korvattu pensas- ja perennaistutuksilla, ja viimeisin suuri muutos on parin suuren puun korvaaminen pienemmillä puilla, jotka eivät täysikasvuisinakaan tule varjostamaan pihaa liikaa.
6A Pergola yleis_MG_00746A Punaluppio ja lumikärhö
Suuri istutusalue monine kasvilajeineen näyttää rauhalliselta, kun väriskaala on rauhallinen ja selkeä ja samat värit toistuvat istutusalueen eri kerroksissa. Samoja kasvilajeja ja niiden yhdistelmiä voi myös sijoittaa pihan eri puolille, jolloin tunnelma säilyy yhtenäisenä.

Tällä hetkellä pihan suosikkikasvejani ovat lumikärhö ja tarhapunaluppio. Ne ovat luonteeltaan täysin erilaisia: toinen kukkii valkoisin, tähtimäisin kukin, toisen kukat taas ovat tummanvioletit ja nappimaiset. Erilaisina ne sopivat hauskasti yhteen, ja tarhapunaluppio sopii erityisen hyvin auringon punerruttaman syyshortensian viereen. Kummatkin kestävät hyvin myös leikkokukkina puutarhapöydällä.
7 Hopeatäpläpeippi_MG_0151
Syksyllä ruska tuo pihalle ripauksen kullanhohtoa. Kun viimeisetkin ruukut ja porraspielen vanha kottikärry on tyhjennetty kesäkukista, puutarhan kesä on ohitse.
8 Lumihiutale10 Kesäkukkia

Kuutamoillassa

Isotähtiputki
Nyt on elokuu, sunnuntai, ja kuuntelen hiljaista sadetta. Tiaiset pyrähtelevät pihapuissa ja kallistelevat päätään kuin taivaalta putoilevia pisaroita ensimmäistä kertaa ihmetellen.

Historiallisen kuuma ja kuiva kesä on kohta ohitse. Heinäkuu oli kuin loputon, helteinen keskipäivän hetki. Päivät sulautuivat toisiinsa, eikä päivän kuumimpina tunteina voinut tehdä muuta kuin vetäytyä varjoon ja nauttia lämpimästä tuulenvireestä. Kirkkaina ja pilvettöminä toinen toistaan seuraavat aamut olivat sekä nautinnollisia että huolestuttavia, ja kuivuuden vaikutukset meillä ja muualla hallitsivat uutisia.

Lomapuutarhurin oli pakko hellittää tahtia, sillä kolmenkymmenen asteen helteessä ei kannattanut ryhtyä mittaviin puutarhapuuhiin. Viljelypalstaa, kotipihan ruukkutarhaa ja keväällä istutettuja uusia kasveja oli toki kasteltava ja nurmikko pari kertaa leikattava, mutta muut suunnitelmat saivat odottaa.Syysleimu
Heinäkuussa vietin pari viikkoa kesätöissä äidin puutarhassa. Olin suunnitellut istuttavani muutaman puun ja pensaan, mutta siirsin istutuspuuhat suosiolla syksyyn ja seuraavaan kevääseen. Kevyempien puutarhatöiden lomassa loioin riippumatossa ja pohdin säätä, ilmastoa ja puutarhanhoidon reunaehtoja. Pari poikkeuksellisen sateista kesää ja kuluneen kesän kuivuus ovat todennäköisesti esimerkkejä tulevaisuudessa yhä yleisemmiksi käyvistä sään ääri-ilmiöistä.

Puutarhaa suunnitellessa olisi siis hyvä varautua samaan aikaan sekä runsassateisiin että äärimmäisen kuiviin ja kuumiin kesiin. Kasvupaikan ominaisuuksien tunteminen, oikeanlainen kasvualusta ja kullekin kasvupaikalle sopivien kasvien valinta ovat onnistumisen avaimia olipa suunnitelmissa koriste- tai hyötytarha. Äitini pihalla maaperä on savipitoinen, ja se pidättää hyvin kosteutta. Parhaiten perennat näyttävät viihtyvän puolivarjoisella kasvupaikalla sijaitsevassa, noin 20 cm:n korkuisessa kohopenkissä. Savinen pohjamaa on etu kuivina kesinä, ja kohopenkissä vesi ei vaivaa istutuksia sateisina kesinä. Istutuksen kohokohta on loppukesällä, kun syysleimut kukkivat. Piha sijaitsee pienellä mäellä, johon tuuli käy sopivasti, eikä härmä haittaa komeasti kukkivia leimuja. Syysleimut kukkivat tänä vuonna jo heinäkuun lopulla ja tuoksuivat ihanasti kuutamoisina iltoina. Syysleimu 2

Äidin puutarhassa 4
Piha on suurten, vanhojen puiden ympäröimä, mutta enimmäkseen kuitenkin aurinkoinen. Nurmikolla kasvaa yksittäispensaina röyhytattaria, ja ne näyttivät nauttivan kuumasta kesästä. Röyhytatar on pensasmainen perenna, joka kasvaa noin 180 cm korkeaksi ja yhtä leveäksi, lähes täysin pallomaiseksi kasvustoksi ja kukkii pitkään pitsimäisin kukin heinä-elokuussa. Röyhytattaren pienen pienet kukat muodostavat valkoisen utuisen pilven, joka näyttää raikkaalta paahteisenakin kesäpäivänä. Röyhytatar
Pihalla on myös kuivahkoja kasvupaikkoja, ja kulunut kesä on osoittanut, mitkä kasvit ovat todellisia selviytyjiä. Komeamaksaruoho, helminukkajäkkärä ja maantien varrelta pihaan siirtämäni luonnonvarainen ketoruusuruoho ovat kukkineet tyytyväisinä. Ruusuruohon kukinta on nopeasti ohitse, mutta kukinnan jälkeen jäljelle jäävät vihreät kukkapohjat ovat koristeellisia.
Äidin puutarhassa 3
Äidin puutarhassa 2
Kesäaamuisin äidin talossa on ensimmäiseksi istahdettava hetkeksi terassille katselemaan järvenselällä heräävää aurinkoa ja suunnittelemaan tulevan päivän tekemisiä. Jos puutarhasta avautuu avoin maisema, sitä ei kannata peittää tai tarpeettomasti rajata, vaan ottaa se puutarhan osaksi. Ilman puita ei kuitenkaan ole puutarhaa, ja ädin pihalla suuret, vanhat puut suojaavat paahtavalta auringolta ja tarjoavat oleskelupaikkoja päivän kaikkiin hetkiin. Tuulen humina vanhojen puiden latvuksissa luo pihalle sen tunnelman, joka minulle on täällä tärkeintä.Äidin puutarhassa 6
Suurella pihalla on mukava järjestellä kesäkutsuja, enkä väsy kanniskelemaan puutarhakalusteita ja välillä muitakin huonekaluja pitkin pihaa sinne, missä kulloinkin on parhaat olosuhteet vaihtelevista kesäsäistä nauttimiseen. Heinäkuussa järjestin kahden hengen kuunpimennyskutsut ja kannoin pöydän ja tuolit keskelle peltoa, mutta juuri tuona iltana taivas vetäytyi pilveen. Kuu pysyi visusti pilvien takana, vaikka koetimme houkutella sen esiin lausumalla lempirunoilijamme Katri Valan runon ”Punainen kuu”. Hämärtyvässä illassa vietetty runoilta oli joka tapauksessa mieleenpainuva kesätapahtuma, ja ehkäpä siitä voisi tehdä pienen perinteen, kuutamon kanssa tai ilman. Seuraavana iltana taivas oli taas pilvetön, ja kuu hiipi esiin puitten takaa suurena ja punaisena.Äidin puutarhassa 5

 

Viileää ja vihreää

Piha
Kotipiha on selviytynyt kuivasta ja kuumasta kesästä kohtalaisen hyvin siitä huolimatta, että aurinko pääsee nyt paistamaan pihalle enemmän kuin aiemmin. Taloyhtiöpihamme muuttui aiempaa paljon valoisammaksi, kun pari vuotta sitten kaadoimme tontin länsilaidalta suuren terijoensalavan ja rakennutimme sen tilalle tukimuuri-pergolarakenteen. Korkean tukimuurin ja sen päälle rakennetun pergolamaisen rakenteen on tarkoitus erottaa taloyhtiön autopaikat ja oleskelualue toisistaan. Luiskan tilalle rakennettu tukimuuri toi pihalle myös paljon lisäneliöitä ja kokonaan uuden istutusalueen (kuvassa yllä). Pergolarakenteen juurelle uuteen kasvualustaan istutetut köynnökset ja muut kasvit ovat lähteneet hyvin kasvuun. Huolehdin säännöllisesti kasvien kastelusta istutuksen jälkeen, ja toissakesä ja viime kesä olivat muutenkin sateisia.
laikkukirjokanukka
Uuden istutusalueen väripaletti on rauhallinen, ja se koostuu vihreän ja violetin eri sävyistä ja valkoisesta. Valkokirjokanukan ja purppuraheisiangervon matalakasvuisten lajikkeiden värit toistuvat muun muassa rotkolemmikin ja purppurakeijunkukkien väreissä. Samoja värejä on myös pihan muilla istutusalueilla, mikä lisää yhtenäisyyden tuntua. Vaaleat ja viileät värit ovat omiaan pienelle pihalle, sillä ne luovat tilaa ja valoa ympärilleen toisin kuin voimakkaat ja kirkkaat värit. Tumma violetti istutusten joukossa tuo puolestaan syvyyttä ja vaihtelua vihreän rinnalle, ja se on koristeellinen koko kasvukauden senkin jälkeen, kun kukat ovat kuihtuneet.
Kotkansiipi
Käytännössä kesällä on satanut kunnolla ja pitkään vain kaksi  kertaa, juhannuksena ja kerran heinäkuussa. Lähellä rakennusta kuivalla paikalla kasvavat kotkansiivet ja maata peittävät varjoyrtti ja hopeatäpläpeippi kärsivät kevään ja alkukesän poikkeuksellisesta kuivuudesta.  Leikkasin kotkansiipien kuivuneet kasvustot lähes kokonaan matalaksi, ja ne uusiutuivat yllättävän nopeasti parin kastelukerran ja perinteisten juhannussateiden jälkeen. Myös maanpeittokasvit terhakoituivat, ja ovat nyt entisellään. tahmelaHortensia
Takapihalla kasvaa monirunkoinen pihlaja, ja sen juuristoalueella on pääasiassa maanpeittokasveista koostuva istutus. Tavoitteena on ollut aikaansaada kiiltävälehtistä lehtotaponlehteä ja valkoista hopeatäpläpeippiä vuorottelemalla mosaiikkimainen vaikutelma. Alue on varjoisa mutta ohutmultainen, ja niinpä se vaatikin pari kastelukertaa alkukesän aikana, jotta sain kasvit virkoamaan. Takapihan siimeksessä syvässä kasvualustassa kasvavat pallohortensiat sen sijaan viihtyvät hyvin, ja ne ovat kauneimmillaan illalla, kun suuret kukinnot hohtavat laskeutuvassa hämärässä.
hosta albomarginata
Kuivan kesän yllättäjiä ovat kuunliljat, jotka kasvavat ja kukoistavat rehevinä ilman kastelua. Ne kasvavatkin lähes täydessä varjossa. Valkoreunakuunlilja on suosikkini, sillä sen kirjavat lehdet erottuvat hyvin pihan varjoisilla paikoilla.

Kulunut kesä on osoittanut selvästi, että hyvin perustettu, syvämultainen kasvualusta ja kullekin kasvupaikalle oikein valitut kasvit takaavat kasvien menestymisen ja helpottavat tarhurin työtä. Ohut kasvualusta tai väärin valitut kasvit sen sijaan juoksuttavat tarhuria kastelukannun kanssa ympäri pihaa.

Pihan pienemmän istuinryhmän pöydällä pidän maljakkona vanhaa keittiötölkkiä, johon tuon viljelypalstalta leikkokukkia. Viimeksi palstalla käydessäni leikkasin kasvimaan portilla rönsyävää lumikärhöä, ja toin muutaman kukkivan varren mukanani. Pöytä ja tuolit ovat metallia, ja tänä kesänä niillä on ollut suorastaan liian kuuma istua! Suureen harmaaseen ruukkuun alkukesästä istuttamani komeamaksaruoho sen sijaan viihtyy hyvin lämpimällä paikalla, ja vesiaiheen virkaa toimittava vanha valurautapata sai pari lumikärhön kukkaa somisteekseen. Pienikin veden peili puutarhassa viilentää, kun aurinko jatkaa porotustaan.

Lempeä, pehmeä kesäsade, missä viivyt?
Sisäpihaisomaksaruoho

Ajatuksia lähiruoasta

Kesälauantaisin käymme usein torilla. Tampereella kaikki suuntaavat Tammelantorille, joka kuhisee väkeä. Värikkäät marja- ja vihanneskojut, kukkamyyjät ja toria reunustavat kesäravintolat ja -kahvilat vetävät kaupunkilaisia puoleensa. Torille tullaan viihtymään, tapaamaan tuttuja, hakemaan ensimmäiset uudet perunat ja tuoreet marjat ja vaihtamaan samalla muutama sana torimyyjien kanssa. Luulen myös, että aitoon tamperelaisuuteen kuuluu vierailla Tammelantorin mustamakkarakojulla ainakin kerran kesässä. Ruokaostosten tekeminen torilla on mielenkiintoista siksi, että usein ruoan voi ostaa suoraan tuottajalta tai valmistajalta. Ostan vihannekset ja marjat mieluiten myyntikojusta, jonka katoksessa komeilee viljelijän ja paikkakunnan nimi, sillä on mukava tietää, mistä ruoka on peräisin ja miten se on tuotettu. Oma aarin suuruinen viljelypalstani alkaa tuottaa satoa vasta heinäkuussa, joten torille on etenkin alkukesästä usein asiaa.

Ruoan tuottajien tapaaminen tuo aina tuttuuden tunteen, sillä olen itse maatilalta kotoisin. Silloin ei tosin ollut tarpeen pohtia ruoan alkuperää, sillä suurin osa syömästämme ruoasta oli omalta tilalta, lähialueelta tai ainakin kotimaasta peräisin. Omalla tilalla tuotettujen raaka-aineiden lisäksi ruokapöytään saatiin myös oman kasvimaan ja marjatarhan antimia. Vanhempieni sukupolvelle metsästys, kalastus, marjastus ja sienestys olivat lisäksi itsestään selviä harrastuksia. Arkiruoassamme ei varmaankaan ollut mitään poikkeuksellista, mutta ehkä raaka-aineiden laatu, tuoreus ja yksinkertainen valmistustapa tekivät ruoasta niin maistuvaa. Voi tosin olla, että perinneruokien valmistamisen taitavalla isoäidilläni ja puutarhanhoidosta innostuneella äidilläni oli osuutensa asiaan. Ehkä myös maalaistalon iso, puilla lämmitettävä leivinuuni ja ikivanhat valurautaiset padat ja pannut lisäsivät oman vivahteensa lapsuuden ruokamuistoihin.

Parin viimeisen vuoden ajan minulla on ollut tilaisuus palata taas ruoan tuottamiseen liittyvien asioiden pariin työskennellessäni pirkanmaalaisen maaseutuyrittäjyyden kehittämishankkeessa. Hankkeen päätteeksi olemme tehneet lähiruokajulkaisun, johon olemme haastatelleet pirkanmaalaisia maaseutu- ja elintarvikeyrittäjiä. Julkaisussa yrittäjät kertovat tarinoita työstään ja elämästään omalla äänellään ja kertaavat ilonaiheita ja haasteita valitsemansa urapolun varrelta. Haastattelumatkoilla kohtasin maatiloilla ja yrityksissä suurta innostusta ja paloa omaan työhön, peräänantamattomuutta ja sitkeyttä, sekä uskoa siihen, että paikallisen ruoan arvostus tulevaisuudessa edelleen kasvaa.

Kuluneen kesän poikkeuksellinen sää ja kuivuuden ja kuumuuden vaikutukset puutarhan hyöty- ja koristekasveihin ovat askarruttaneet kotipuutarhureita. Pitkä kuivuus vaikuttaa myös maatiloilla ravinto- ja rehukasvien satoihin, ja nykyisen kaltainen kesä jää tulevaisuudessa tuskin ainoaksi laatuaan. Ruoan ja sen raaka-aineiden maku, tuoreus ja tuotantotapa ovat monille kuluttajille yhtä tärkeämpiä, mutta myös ruokaturva noussee jatkossa puheenaiheeksi yhtä useammin. Lähellä tuotettu ruoka on hyvä valinta kaikista näistä syistä, ja siksi haluan tuoda asian esille myös täällä ”puutarhurin palstallani”.

Lähiruokajulkaisumme on ilmainen ja voit lukea sen alla olevasta upotuksesta tai tästä linkistä. Upeat kuvat ja taitto ovat Laine Magazinen tekijöiden Sini Ellenin ja Jonna Hietalan käsialaa. Sini ja Jonna ovat visuaalisen tarinankerronnan mestareita ja lopputulosta onkin nautinto selailla. Kuvat pääsevät parhaiten oikeuksiinsa ja teksti on helpointa lukea koko ruudun tilassa:

__________________________________________________________________________________________
Parasta pöytään Pirkanmaalta -hankkeen (2016-2018) on rahoittanut Maaseutuvirasto ja rahoituksen on myöntänyt Pirkanmaan ELY-keskus. Hankkeen ovat toteuttaneet Ahlman, Ekokumppanit Oy ja ProAgria Etelä-Suomi/Maa-ja kotitalousnaiset ry. Julkaisussa esiintyminen on ollut yrityksille maksutonta. Kaikki julkaisun tuottamiseen osallistuneet tahot löydät julkaisun viimeiseltä sivulta.

Support your local farmer by buying local

This time I wish to resume writing a summary in English because of the special topic of this blog post. Exceptionally hot and dry weather this summer in Finland and elsewhere in Europe is having serious effects on farming and food crops. It is more important than ever to support local farmers and food producers to help them stay in business through a difficult year and possibly similar years to come.

During the summer months I enjoy visiting local food markets. My favourite market is packed with colourful stalls selling fresh fruit, veg and flowers, and street food cars and coffee kiosks line the busy market square. It is the most popular food market in town and people visit it not just for the fresh produce but also for the chance to meet friends and neighbours and maybe to have a chat with their familiar farmer or grower. Having spent my childhood on a farm I want to know where the food I eat and cook for my family comes from and how it has been grown or raised. It is easy to cook tasty food when the produce is fresh and of good quality, and I believe this was the secret of my grandmother’s and mother’s cooking which I remember enjoying so much as a child.

For the past couple of years I have worked for a project promoting local food and rural entrepreneurship in the Pirkanmaa region. During the project I had the pleasure of planning and co-writing a free e-publication which celebrates the region’s food growers and makers through interviews and seasonal recipes. I was impressed by the passion, perseverance and trust in the future of farming embodied by all the farmers and food makers I interviewed for the publication. Taste, freshness and provenance are issues many of us are interested in when we shop for food. In the future also food security will be one more good reason to choose local when grocery shopping at home or when travelling or on holiday.

The e-publication in the embed above is in Finnish only but even if you don’t read Finnish you may enjoy the beautiful photography by Sini Ellen and Jonna Hietala, the talented photographers and publishers of Laine Magazine. The Pirkanmaa region local food project was a joint project administered by the Ahlman Vocational School and funded by the Finnish Agency of Rural Affairs.

Vieraslajit puutarhassa: jättipalsami

IMG_9558-3
Jättipalsamin kukat ovat yleisimmin vaaleanpunaiset. 

Heinäkuu on ihanaa aikaa puutarhassa, sillä nyt puutarha kukoistaa rehevänä ja runsaana. Ikävä kyllä samaan aikaan myös puutarhoista luontoon levinneet vieraskasvit aloittavat kukintansa. Jättipalsamikasvustot on nyt helppo havaita vaaleanpunaisten kukkien auetessa.

Jättipalsami on kotoisin Himalajan vuoristoseuduilta, josta se tuotiin koristekasviksi Eurooppaan ja Suomeen jo 1800-luvulla. Suomessa jättipalsami alkoi levitä luontoon toden teolla vasta 1900-luvun toisella puoliskolla, ja tällä hetkellä sitä tavataan jo koko maassa pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Jättipalsami on haitallinen vieraslaji, joka luontoon levitessään syrjäyttää kotoperäistä kasvilajistoa.

IMG_9560-4
Jättipalsamin kukkien väri voi vaihdella tummanpunaisesta lähes valkoiseen.

Jättipalsami viihtyy parhaiten tuoreilla ja kosteilla kasvupaikoilla, joilla se muodostaa nopeasti tiheitä, yksilajisia kasvustoja. Nopeakasvuinen jättipalsami tukahduttaa helposti muun kasvilajiston, ja se voittaa usein myös kilpailun pölyttäjistä. Jättipalsami säädettiin viime vuonna haitalliseksi vieraslajiksi EU:n alueella, ja siksi sen maahantuonti, kasvatus, myynti, hallussapito ja luontoon päästäminen on kielletty.

Jättipalsami on yksivuotinen, ja se lisääntyy vain siemenistä. Yksi kasvi tuottaa kasvukauden aikana useita satoja siemeniä, ja siemenkodan kypsyessä ja revetessä siemenet sinkoutuvat useiden metrien päähän. Siemenet eivät kuitenkaan säily itämiskykyisinä paria vuotta kauempaa, ja siksi jättipalsamin saa katoamaan kitkemällä parissa vuodessa. Tärkeintä on varmistaa, ettei esiintymäalueella yksikään kasvi pääse muodostamaan siemeniä kasvukauden aikana.

IMG_9548-3
Ennen kukintaa jättipalsamin tunnistaa sahalaitaisista, laidoiltaan punertavista lehdistä.

IMG_9557-3IMG_9549-3
Havahduin vieraskasvilajien muodostamaan uhkaan, kun jättipalsami levisi äitini puutarhasta läheisen järven rantaan syrjäyttäen rantakosteikon luonnonvaraista kasvilajistoa. Siellä missä ennen oli kasvanut mesiangervoa, pohjanrantakukkaa, maitohorsmaa, niittynätkelmää ja monia muita luonnonlajeja, kasvoi vain ja ainoastaan jättipalsamia. Tiheimmät esiintymät olivat lähellä pihaa, mutta lähempi tarkastelu paljasti, että jättipalsamia esiintyi rantaviivan tuntumassa noin puolen kilometrin matkalla. Kasvin leviämisvauhti oli aluksi melkoinen järkytys, ja löysin kasviryppäitä jopa tiheän pajukon keskeltä.

Aluksi keskityin kitkemään kasvit esiintymisalueen laidoilta, jotta sain leviämisen pysähtymään. Koska kitkemistä oli valtavasti, työvoimaa vähän, ja olimme paikalla yleensä vain kerran kesässä, päädyin käyttämään torjunnassa myös järeämpiä keinoja. Peitin tiheimmät, muutaman kymmenen neliömetrin suuruiset yksilajiset esiintymäalueet kahden kasvukauden ajaksi UV-suojatulla, kestävällä maatalousmuovilla. Muovin alla siemenet eivät pääse itämään, ja kasvusto katoaa takuuvarmasti. Katteen poistamisen jälkeen olen kerännyt syksyisin ympäristössä kasvavien luonnonlajien siemeniä ja kylvänyt niitä jättipalsamista vapautuneille alueille. UV-suojattu maatalousmuovi ei haurastu, joten en heitä sitä käytön jälkeen pois, vaan säästän sen myöhempää tarvetta varten.

IMG_9553-3
Jättipalsami muodostaa nopeasti yksilajisia kasvustoja, jotka tukahduttavat kotoperäisen kasvilajiston.

IMG_9556-3
Jättipalsamin torjunta onnistuu, kun kaikki kasvit kitketään huolellisesti esiintymisalueelta.

Muualla torjuin kasvustot niittämällä ja kitkemällä. Niittäminen tehoaa kasviin kuitenkin vain, jos kasvin varsi katkaistaan ensimmäisen varsinivelen alapuolelta. Jos varsinivel jää paikalleen, kasvi kasvattaa nivelen solukosta uuden varren, johon muodostuu uusia kukkia. Kasvi voi kukkia ja muodostaa siemeniä vain kymmenen sentin korkuisena.

IMG_9579-3
Jättipalsami on niitettävä ensimmäisen varsinivelen alapuolelta, muuten sen kasvattaa uuden varren. 

Kasvijätteen käsittely on jättipalsamin torjunnassa tärkeää. Jos kitketyt kasvit jäävät luontoon, tai jos ne sijoitetaan avoimeen puutarhakompostiin, voi osa niistä lähteä uudelleen kasvamaan. Turvallisinta on mädättää kasvijäte umpinaisessa jätesäkissä ja siirtää se vasta sitten kompostiin. Jos kasvusto kitketään ensimmäisen kerran jo touko-kesäkuussa kasvien ollessa pieniä, muodostuu kasvijätettä vain vähän. Kasvusto kannattaa kitkeä kolmisen kertaa kesän aikana, ja etenkin lämpiminä syksyinä on hyvä varmistaa vielä syyskuussa, ettei kukkia ja siemenkotia pääse muodostumaan.

Nyt suurin osa jättipalsamin valtaamista ranta-alueista äitini pihapiirin tuntumassa on jälleen ennallaan ja heinäkuussa rannan valtaa mesiangervon tuoksu. Joissain kohdin kasvi tai pari on jäänyt huomaamatta, ja ne ovat pääseet siementämään. Parin vuoden ajan on siis vielä tehtävä tarkastuskierroksia.

Ehkä pian on aikaa tehdä lomapuutarhassa ihan jotain muuta kuin vaania jättipalsamia. Mesiangervo paitsi tuoksuu ihanalle, siitä voi myös valmistaa monenlaisia kesäherkkuja, esimerkiksi  pannacottaa tai mesiangervokakkua!

Lisätietoja kaikista maassamme haitallisista vieraslajeista löydät vieraslajiportaalista osoitteesta http://www.vieraslajit.fi/fi

 

Lukutuokio puutarhassa: Puutarhakirjeitä

_MG_6576-2Blogin kirjoittamiseen tuli suunnittelematon, parin kuukauden tauko. Kevät on ollut historiallisen lämmin, mutta työkiireiden vuoksi en ehtinyt useinkaan pihalle tai viljelypalstalle. Lapio sai odottaa taloyhtiöpihalla uuden istutusalueen reunalla, ja vihannesmaan kylvöt jäivät puolitiehen. Lopulta koitti viikon loma, mutta olimme luvanneet pistäytyä äidin puutarhassa laittamassa puutarhakoneet käyttökuntoon ja toimittamassa muita alkukesän pihapuuhia. Oma piha ja palsta jäivät siis odottamaan vielä muutamaksi päiväksi.

Otin lomalukemiseksi mukaan Hannimari Heinon ja Kristiina Wallinin kirjan Puutarhakirjeitä. Kirja koostuu nimensä mukaisesti kirjeistä, joita Heino ja Wallin kirjoittavat toisilleen kahden vuoden ajan. Kirjoittajat seuraavat vuodenaikojen vaihtumista omissa puutarhoissaan ja kertovat toisilleen puutarhan ja puutarhan hoitamisen herättämistä ajatuksista, mielikuvista, tunteista ja muistoista. Kirjeissä talvisen puutarhan rauha vaihtuu kevään kiihkeyteen ja keskikesän vehmauteen, ja syksyn lahoavissa lehdissä on lupaus uudesta kasvukaudesta._MG_6473-2Kirjeenvaihto alkaa talvella, jolloin lumi peittää puutarhat. Lumen alla puutarha ei kuitenkaan ole kuollut, vaan lumenalinen puutarha elää ja uudistuu, kunnes kevään tullen herää.

Suppuisat nuput – pian on niiden aika, esiin kuoriutumisen ja virtauksen aika. Terälehdet ovat aavistus vasta. 

Keskikesän runsaudessa, kesäpäivän seisauksen aikaan, kirjoittajat tarkkailevat luonnon vehmautta ja kukkimisen vauhtia, joka kiitää niin nopeasti, että siihen tuskin ehtii tarttua kun se on jo ohitse.

Täyteyden helma heilahtaa, se karkaa otteestani, vaikka luulen istuvani sen sylissä puutarhan levitessä allani, ylläni, ympärilläni. 

Me puutarhurit rajaamme puutarhan ja pihan ympäristöstä, muokkaamme, karsimme, istutamme, ryhmittelemme, järjestämme ja pyrimme luonnon hallintaan, mutta onko hallinta vain illuusio? Kirjoittajiakin piinaa halu nimetä, lajitella ja luokitella luonnossa ja puutarhassa kasvavia kasveja ja prässätä niitä kasvioon, mutta samalla he kavahtavat liiallista järjestystä ja haluavat jättää tilaa yllätyksille ja mielikuvitukselle._MG_6448-2_MG_6358-2_MG_6454-2LumipalloheisiSilloinkin kun rikkaruohot valtaavat palstan ja kotilot syövät satoa, kirjoittajat palaavat joka vuosi hoitamaan viljelyksiään. Ne ovat kiinnekohtia, mutta samalla ne tuovat näkyville ajan kulun – ja myös peittävät sen. Kirjassa puhutaan puutarhan ja muistin kerrostumista. Yhteen ja samaan puutarhaan sisältyy monia puutarhoja, aika kuluu ja puutarhan hoitajan valokuvat haalistuvat vanhassa albumissa. Ehkä puutarha jatkaa elämäänsä tai katoaa, ränsistyy ja unohtuu. Kunnes joku ehkä löytää talon kivijalan, jossa kasvavat nokkoset, ja jonka huoneiden läpi vaeltaa yksinäinen mäyrä.

Kirjassa pohditaan näkemäämme ympäristöä myös oman minän heijastumana: mitä pidämme kauniina ja miksi, kuinka paljon siedämme epätäydellisyyttä, rapistumista, rikkaruohoja ja väärässä paikassa kasvavaa horsmaa? Hallittu ja hallitsematon, kaalintaimien suorat rivit ja rikkaruohot, haave täydellisestä ja rapistumisen estetiikka – onko mieltymyksissämme osansa sillä, mitä hyväksymme itsessämme ja mitä emme._MG_6527-3_MG_6515-2Kirjoittajien puutarhoissa mikään ei ole kuitenkaan pysyvää, vaan kaikkialla on virtausta ja liikettä, maan alla, kasvien solukoissa, jopa ilmassa joka virtaa tuulena puutarhan lävitse ja pyörittää puiden latvuksia.

koko planetaarinen tuulijärjestelmä pyörii hiuksissa, helmoissa, heinikossa, lehvistössä

enkä minä sen mekanismia ymmärrä

Siemeniä lentää ilmassa, pilviä, lintuja, valo singahtaa. 

Luin kirjaa toukokuisena hellepäivänä äitini pihalla, ja puuskainen, välillä myrskyisäksi yltyvä lämmin etelätuuli kohisi pihapuissa. Lehtikuusen kuivia oksia napsahteli talon katolle, tuuli ajoi vettä järven kapeissa salmissa ja lahdissa, tuuli sai aikaan kaikkialla keskeytymätöntä liikettä ja ääntä. Me pakenemme kaupunkien mekaanista hälinää luontoon, mutta sielläkin suhisee, visertää ja piiskuttaa. Luonnon äänet koemme hiljaisuutena. Kirjassa puutarha saa kuitenkin joskus yliotteen hoitajastaan, vaatii liikaa, ja silloin on helpotus palata kaupunkiin, kulkea taidemuseon viileissä saleissa tai nauttia kaupungin puistojen valmiiksi hoidetusta täsmällisyydestä.

Kirjoittajien puutarhoissa on läsnä ulottuvuus, joka yltää todellisen, käsin kosketeltavan tuolle puolen, mielikuvitukseen, muistoihin, kaipaukseen menetettyihin puutarhoihin, kuviteltuihin puutarhoihin, tai niihin jotka ovat toisaalla.

Toinen kirjoittajista muistelee Roomassa näkemäänsä puistoa ja pohtii kasvun kerrostumia, jotka ovat läsnä paitsi maaperässä, myös puiston haalistuneissa marmoriveistoksissa. Kirjoittaja puhuu puutarhasta nimeltä Italia, luonnehtii maata luonnon ja sivilisaation yhteisiksi rönsyiksi, ja lukiessani muististani nousee esiin ääniä, nimiä ja sanoja nuoruuden kesiltä Italiassa. Menin maahan osaamatta italiaa tuskin lainkaan, ja solahdin kieleen korvakuulolta. Vasta Suomeen palattuani otin esiin kieliopin ja aloin luokitella, järjestellä ja ryhmitellä oppimaani, sanoja ja taivutusmuotoja, kuin uuden ja eksoottisen puutarhan kasveja. Lukiessani puutarhoista, joissa kirjoittajat vierailevat, ajattelin omaa italialaista lempipuutarhaani Venetsiassa,  jonne en ehkä enää palaa, mutta jonka tunnelman voin palauttaa mieleeni. Ja aina voin avata romaanin tai runokirjan ja astua tuttuun puutarhaan._MG_6521-2_MG_6466-2Puutarhakirjeitä on kahden runoilija-puutarhurin kirja, jossa puutarhat, niiden valot ja varjot, ja runot ja kirjoittaminen ovat vuoropuhelussa keskenään ja limittyvät toisiinsa. Kirjaa on nautinto lukea keväisenä hellepäivänä valkoisenaan kukkivan omenapuun alla, ja luulen, että tulen lukemaan sitä myös silloin, kun pihlajanmarjat ovat tertuissaan kuin punaisia kruunuja, ja silloin kun puutarhaa peittää lumi ja se odottaa seuraavaa kevättä. Kirjan lopun lähdeluettelosta voi löytää lisää luettavaa parhaimpiin puutarhahetkiin.

Tämän jutun kuvat ovat Puutarhakirjeiden inspiroimia. Olen ottanut ne äitini pihalla (ja keittiössä) kun myrskytuulet hellittivät hetkeksi ja hellepäivät vaihtuivat valoisiksi kevätilloiksi. Kaikki lainaukset Hannimari Heinon ja Kristiina Wallinin._MG_6573-2

 

Vaaleanpunaista!

IMG_0583-2
Maaliskuussa kinokset peittävät vielä puutarhan, mutta pitenevät päivät ja pakkaspäivien kauniit auringonlaskut enteilevät jo kevättä. Vielä on kuitenkin hyvin aikaa tehdä suunnitelmia puutarhan kesää varten. Puutarha ei ole – onneksi – koskaan valmis. Kätevää tietenkin olisi, jos työn alla kulloinkin oleva puutarhan osa tulisi kerralla kuntoon. Usein kuitenkin käy niin, että että seuraavana vuonna tarhurin päähän pälkähtää uusi, parempi idea kasvien yhdistelemiseksi, ja lapioon on tartuttava taas.

Talvella lumen tuiskutessa on hauska sommitella muistikirjaan kaikenlaisia kasviyhdistelmiä, joista osa saattaa toteutua, osa taas jäädä vain haaveeksi. Useimmiten suunnitelmiin tulee valittua omia lempivärejä, joiden määrä on melko suppea. Olen esimerkiksi aina kuvitellut, että en pidä vaaleanpunaisesta.  Joskus teinivuosina hempeä, lempeä ja tyttömäinen vaaleanpunainen joutui boikottilistalleni ja jäi sinne vuosikymmeniksi.  En voi edelleenkään kuvitella hankkivani vaaleanpunaista käsilaukkua (varmistin asian tekemällä huvikseni googlehaun hakusanoilla ”pink handbag”), mutta puutarhassa vaaleanpunainen onkin ihan toinen juttu. Talvella puutarhakuvia järjestellessäni huomasin, että olenkin näköjään kuvannut vaaleanpunaisin kukin kukkivia puutarhakasveja antaumuksella monenlaisissa puutarhoissa, ja että osa niistä kasvaa peräti omalla pihallani tai palstallani!

Ensimmäisessä kuvassa on preeriamesiangervo, joka kasvaa Eiranpuistossa Helsingissä. Puiston laajat perennaistutukset ovat kauneimmillaan yleensä heinäkuussa. Preeriamesiangervo muistuttaa kotoista mesiangervoamme, mutta suuret huiskilokukinnot  ovat kuin vaaleanpunaista hattaraa. Jos puutarhaan tarvitaan kerralla kunnon annos vaaleanpunaista, preeriamesiangervo on oikea valinta. Kasvi viihtyy aurinkoisella ja syvämultaisella kasvupaikalla.Purppuraheisiangervo ja jaloangelma
Omalla taloyhtiöpihallamme valo-olot ovat varjoiset tai puolivarjoiset, mutta vaaleanpunaista löytyy sieltäkin. Koristeomenapuun ja purppuraheisiangervon välissä kasvaa jaloängelmä, joka kukkii runsain pienin kukin heinäkuussa. Purppuraheisiangervon tumman violetit, lähes mustat lehdet ja jaloängelmän kukkien hento vaaleanpunainen on mielestäni ihana yhdistelmä. Lisäksi ängelmä kukkii sen jälkeen, kun heisiangervon kukinta on jo ohitse. Jaloängelmä kärsi ikävä kyllä kovin parista lumettomasta talvesta, mutta kasvi on kuitenkin vielä hengissä ja toivottavasti toipuu entiseen loistoonsa.
RosaAspirin
Hatanpään arboretum on kotikaupungin paras viikonlopun retkikohde etenkin heinäkuussa, kun ruusutarhan ryhmäruusut kukkivat. Siellä menen aina ensimmäiseksi tervehtimään vanhaa suosikkiani, Aspirin-ruusua. Ruusu on matalakasvuinen ja pensaassa on samaan aikaan vasta aukeamassa olevia voimakkaan vaaleanpunaisia kukkia ja täysin auenneita lähes valkoisia kukkia. Tälle ihanalle ruusulle taloyhtiöpihalla ei ole tarpeeksi valoa, joten käyn suosiolla ihailemassa sitä kaupungin ruusutarhassa.
IMG_0351-2
Jos kuitenkin hankkisin Aspirin-ruusun, olisi minun istutettava se viljelypalstan perennamaahan, joka on tarpeeksi aurinkoinen. Siellä kasvaa valmiiksi isotähtiputken vaaleanpunaista Roma-lajketta, joka sopisikin hyvin ruusun kaveriksi. Roma-lajikkeen kukkien sävy sopisi täydellisesti Aspirin-ruusun kukkien vaaleanpunaisen sävyyn. Tämä seikka olisikin hyvä perustelu ruusun hankintaa silmälläpitäen.
Hopeapensas ja akileija
Vaaleanpunainen sopii yhteen myös kasvien kanssa, joilla on hopeanväriset lehdet. Yllä olevassa kuvassa ollaan äitini puutarhassa, jossa vanha hopeapensas kasvaa yksittäispensaana nurmikolla ja ilta-aurinko heijastuu sen metallinhohtoisista lehdistä. Pihalla akileijat elävät omaa elämäänsä ja jokainen sukupolvi tuottaa uusia väriyhdistelmiä, joista hennon sinipunaisina kukkivat yksilöt ovat täydellinen pari hopeapensaalle. Vaikka hopeapensas onkin kotoisin Pohjois-Amerikan länsirannikolta, sen nahkeat, hopeiset lehdet tuovat mieleen Välimeren maiden oliivipuut ja auringon paahteen. Papulanruusu
Hieman ennen akilejoja äidin puutarhassa kukkii ihanasti tuoksuva, vanha pensasruusu, joka muistuttaa Papulanruusua.  Se on todennäköisesti isoisäni tai isosetäni istuttama jo 1930-luvulla. Ruusua oli ennen pihassa paljon, mutta ainoa jäljellä oleva pensas kasvaa nyt suuren lehtikuusen alla. Puihin viritetään kesällä pyykkinarut, joilla kuivuvat isoäitini ja äitini nimikoimat keittiöpyyhkeet. Tuoksuva ruusu ja pyykkinarulla liehuvat vanhat, jo läpikuultaviksi kuluneet pyyheliinat muodostavat kesän nostalgisimman yhdistelmän! Varjolilja ja kotkansiipi
Vaaleanpunaisen varjoliljan pitäisi tietenkin olla jokaisen varjopuutarhan luottoperenna, mutta melko hitaasti olen saanut sen taloyhtiöpihalla kotiutumaan. Nyt pihalla kuitenkin kasvaa muutama elinvoimainen yksilö, ja koetan lisätä sitä hieman kaikkialle, sillä varjolilja on kestävä perinneperenna, joka kukkii pitkään. Myös siemenkodat ovat syksyllä koristeelliset. Blodax hortensia Pinky Winky
IMG_2441-2
Vaaleanpunainen ei petä syksylläkään. Syyskimikillä on tumman violetit lehdet ja varret ja valkoiset tähkämäiset kukinnot. Syyshortensiat  kukkivat ensipakkasiin saakka, ja aurinkoisella paikalla kukinnot punertuvat syksyn mittaan. Kuvassa hortensia ’Pinky Winky’, jonka kukat muuttuvat syksyllä syvän vaaleanpunaisiksi. Syysvuokot jatkavat kesää perennamaassa, ja vaaleanpunainen lajike sopii etenkin tummalehtisten perennojen tai pensaiden edustalle. Syyskimikki, syysvuokko ja hortensia kasvavat viljelypalstani perennamaassa.
Jaloruusu
Yllä olevan kuvan ryhmäruusu on kuin kulhollinen mansikkasorbettia, ja olen kuvannut sen Hatanpään ruusutarhassa vuosi sitten syyskuussa. Vaaleanpunainen pitää siis pintansa keväästä syksyyn. Ruusun nimi ei ole muistissa, mutta menen mielelläni selvittämään sen ensi kesänä ja nauttimaan siekailematta kaikista vaaleanpunaisen sävyistä.