KEVÄT!

Huhtikuussa kannattaa mennä lehtometsään kevättä vastaan. Sinivuokot kukkivat auringon lämmittämillä rinteillä. Edellisenä syksynä muodostuneet kukkanuput nousevat viime kesän lehtien joukosta ja ilmoittavat talven olevan ohi. Välillä vihmoo vettä, voi sataa luntakin, ja silloin kukat pysyvät kiinni. Sinivuokko leviää luontaisesti vain siemenistä muurahaisten avulla. Muurahaiset käyttävät oljypitoisia siemeniä ravintonaan ja kuljettavat siemeniä samalla uusille kasvupaikoille. Värimuuntelun vuoksi sinivuokon kukat voivat olla myös sinipunaisia, vaaleanpunaisia tai jopa valkoisia. Blogiin_2_2DSCN9043Post_2_combo
Puutarhoissa ja puistoissa kukkivat pienet sipulikukat. Idänsinililjat kukkivat sinisinä mattoina, ja sinivalkoiset posliinihyasintit tuoksuvat ihanasti. Sipulikukkien aika on varhain keväällä, jolloin ne saavat paljon valoa puiden ja pensaiden ollessa vielä lehdettömiä. Eniten huomiota herättää kuitenkin onnenpensas, joka kukkii loistavan keltaisena huhtikuun lopulta alkaen. Koreanonnenpensas on lajikkeista yleisin, ja se talvehtii melko hyvin Etelä-Suomessa. Varmimmin talvehtiminen onnistuu lumipeitteen alla. Onnenpensaat vaativat aurinkoisen kasvupaikan ja läpäisevän, mutta ravinteikkaan kasvualustan. Lajikkeesta riippuen onnenpensas voi kasvaa jopa pari metriä korkeaksi ja leveäksi. Kukinnan jälkeen pensas on melko vaatimattoman näköinen, joten sitä ei ehkä kannata sijoittaa pihan keskeiselle paikalle.sinililjatDSCN9113DSCN9236

Spring!

On a sunny day in April the woods are dotted with blue hepaticas. They are the first wildflowers announcing the arrival of spring. Colour variation sometimes produces purple, pink or even white flowers. In gardens and parks Siberian squills open their delicate flowers to a sea of blue and thrive on lawns and under trees and shrubs. Striped squills give out a heady scent. But it is the forsythias that are the real showstoppers this time of year: The blaze of bright yellow is a stunning sight in late April and early May. Forsythias require plenty of sun and a well-drained soil to perform their best. After the spring flowering spectacle forsythias look quite nondescript for the rest of the summer, so it is a good idea to group them together with other shrubs in the garden. Forsythias are winter hardy in South of Finland, but they prefer a cover of snow during the cold months.

KESÄN ODOTUS

Huhtikuussa on maltettava vielä odottaa. Vaikka viljelypalstalla on jo havaittavissa joitakin kevään merkkejä, on keskikesän runsautta ja värejä tähän aikaan vuodesta vielä vaikea kuvitella. Tulevaa kesää suunnitellessa voikin palata edellisvuosien kuviin hakemaan inspiraatiota. Viljelypalstalle tulee kuitenkin tänäkin vuonna vihanneksia, juureksia ja yksivuotisia kukkakasveja. Omia perunoita, sipuleita, punajuuria, tilliä ja persiljaa on saatava joka vuosi, mutta uusille kokeiluillekin jää tilaa. Pari kesää sitten jopa tomaatit menestyivät viljelypalstalla hyvin. Osa oli korjattava talteen vihreinä, mutta ne kypsyivät punaisiksi sisällä pahvilaatikossa paperiin käärittyinä. Miten hauskaa olikaan poimia paperikääreistä lähes joka päivä kypsiä, kirkkaan punaisia tomaatteja! Tomaattien maku oli sisällä tapahtuneesta kypsymisestä huolimatta erinomainen. Tuoreet härkäpavut ovat myös kesän odotettu herkku, ja niiden kasvattaminen on helppoa, sillä ne eivät piittaa alkukesän viileistä säistä.
DSCN7678Blogi_1_220110412_3_col
Pari vuotta sitten istutin viljelypalstalle myös monivuotisia kukkakasveja. Valkoiset ja violetit virginiantädykkeet kukkivat viime kesänä jo komeasti. Perennojen joukossa viihtyvät myös monivuotiset maustekasvit kuten piparminttu, salvia ja ruohosipuli. Salvia on selviytynyt avomaalla jo monta talvea, ja sen voimakas tuoksu on pitkän talven jälkeen aina hätkähdyttävän voimakas. Yksivuotisista kukkakasveista kesämalvikki on varma valinta: kukkia tulee aina valtavasti ja niitä riittää myös maljakoihin poimittaviksi. Myös sormustinkukka osaa yllättää, sillä kaksivuotisena se ilmestyy joka vuosi hieman eri paikkaan, mutta aina yhtä vaikuttavana pitkine kukkavanoineen. Nukkapähkämön vastustamattoman pehmeät lehdet kutovat hopeista mattoa perennojen joukkoon.Blogi_1_1Blogiin_3

Waiting for summer to begin

In April I must still be patient. Little signs of spring are popping up here and there in the allotment garden, but the abundance and colours of summer are still difficult to imagine. Photos from last year are an inspiration when planning what to plant and sow this summer. There will be leaf and root vegetables, herbs, and of course flowers, both perennial and annual. Nordic summers are capricious, but a couple of years ago even tomatoes grew well on the allotment and produced plenty of plump and tasty fruit. The last ones I had to take indoors when they were still green, but wrapped in paper they ripened into beautiful bright red fruits and were just as tasty. Fresh broad beans are delicious and easy to grow as they don’t mind if the weather is cold in the early summer. A couple of years a ago I finally decided to create a small border for herbaceous perennials. Some of the plants are already thriving on the sunny allotment – white and lilac veronicastrums and pink foxgloves did very well last summer. The silky leaves of Lamb’s Ears have started spreading a silver carpet next to the fragrant sage, which has proven hardy enough to make it through several winters under a blanket of snow.