Viljelysuunnitelmia

Kasvimaan kevät alkaa jo varhain talvella kun siemenluettelot ilmestyvät. Kasvilajien kuvaukset taikovat silmien eteen kiehtovia, kesäisiä näkymiä. Silloin on helppo hullaantua ja tilata enemmän siemeniä kuin on tarpeen. Mittakaavaan piirretty suunnitelma kertoo, kuinka paljon kasvimaalla on tilaa, ja samalla se helpottaa kasvien sommittelua kunkin lajin tilantarpeen ja kasvutavan mukaan. Oma viljelypalstamme on aarin suuruinen, ja puolet alasta on varattu herukkapensaille, vadelmalle sekä monivuotisille ja yksivuotisille kukkakasveille. Tänä vuonna istutan kasvimaalle myös pitkään odotetun uutuuden, kiinanlaikkuköynnöksen marjovan lajikkeen. Palstan toinen puolikas jakautuu tasan perunamaan ja vihannesmaan kesken. Näin pienellä alalla monivuotista viljelykiertoa on hankala järjestää, mutta peruna- ja vihannesmaa vaihtavat kuitenkin joka vuosi paikkaa. Tänä vuonna jaan vihannesmaan ruutuihin ja kylvän sinne erilaisia salaatteja, lehtikaaleja, kesäkurpitsoja, härkäpapuja, salkopapuja sekä tilliä ja sileälehtistä persiljaa. Viime kesänä perennojen joukossa kasvattamani ja itsestään kylväytynyt valkosipuli versoo jo vihreänä ja valmiina salaattiin. Perennamaan ensimmäinen kukkija on vaaleanpunainen kevätesikko!
Blog_3_0DSCN9166_1
Viljelyksiä suunnitellessa on hyvä tutustua niin koriste- kuin hyötykasvienkin kasvupaikkavaatimuksiin ja viljelytapoihin. Jotkin hyötykasvit vaativat pitkän esikasvatuksen, mutta asuinhuoneiden valo- ja lämpöolosuhteet eivät useinkaan ole taimikasvatukselle otollisia. Vähässä valossa taimista tulee usein pitkiä ja honteloita, ja niiden siirtäminen varsinaiselle kasvupaikalle myöhemmin keväällä on hankalaa. Viime vuosina olenkin hankkinut etupäässä suorakylvettävien kasvien siemeniä ja tänä keväänä esikasvatan vain kesäkurpitsat ja salkopavut sekä muutamia lehtikaalien ja endiivien taimia. Lehtikaalien esikasvatus onnistuu yleensä helposti, mutta endiivi on uusi tuttavuus. Siemenluetteloissa kerrotaan useimmiten perustiedot eri kasvilajien ja -lajikkeiden viljelystä, mutta lisää kannattaa lukea niin vanhoista kuin uusistakin puutarhakirjoista ja viljelyoppaista. Vanhojen puutarhakirjojen lukeminen on hauskaa ja usein myös yllättävää. Monet hyötykasvit, jotka ovat muodissa juuri nyt, onkin vain löydetty uudestaan. Esimerkiksi mangoldi, endiivi ja ruusupapu tunnettiin Suomessa jo 1900-luvun alkupuolella, tuolloin tosin nimillä lehtijuurikka, endiivia ja kukkaispapu!
Blog_3_1DSCN9400

Planning the Allotment

Planning of the vegetable garden starts early in the year when the seed catalogues arrive. The plant descriptions conjure up verdant dreams of the summer to come. It is easy to lose one’s head and order more seeds than are needed. I usually draw up a plan of the vegetable garden to keep myself in check. A plan drawn to scale also helps to decide how to arrange the plants according to their growth habit and need of space. Half of my allotment is already designated to blackcurrrants, raspberries, herbaceous perennials and annual flowers. This year I’m also going to plant a much awaited novelty – a local variety of the hardy kiwi vine, which hopefully will produce sweet, grape-sized fruit. The remaining half of the allotment is split between the potato crop and the vegetables. This year I will divide the bit reserved for vegetables in squares and plant different types of lettuce, kale, courgettes, broad beans, runner beans, dill, and flat-leaf parsley. Some kitchen plants require a long growing season and it is necessary to start them indoors. During the winter months, however, there is very little natural light, and the seedlings may not turn out very well. That is why I rather choose vegetables that I can sow directly outdoors. Some seeds germinate fast, such as courgettes, runner beans, kale and endives, and those I’m starting indoors now to plant on the allotment in a few weeks time.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s