YHDEN ROMU, TOISEN AARRE

Blog_25_5
Kuvassa oleva kynttilälyhty oli myrkynvihreä, yksi lasi oli säpäleinä ja oviluukku repsotti sijoiltaan, kun löysin sen lomapaikkakunnan jäteasemalta elokuussa. Kotona liimasin irronneet puuosat kuntoon, maalasin lyhdyn ja teetin uuden lasin kehysliikkeessä. Lyhtyyn sopii monta tuikkua, jotka palavat turvallisesti vanhoissa hillopurkeissa. Remontin hinnaksi tuli noin kymmenen euroa, ja nyt jätteeksi jo kerran tuomittu lyhty valaisee illalla melkein koko pikku pihan. Hylätyn tavaran talteenotto ja kunnostaminen tuottaa suurta tyydytystä. Kävelyreittien varrelle sattuvia vaihto- ja roskalavoja on tästä syystä mahdoton ohittaa – ne vetävät minua puoleensa kuin seireenit. Jokaiseen on pakko kurkistaa, sillä koskaan ei voi tietää, millaisia aarteita ne kätkevät. Eräänä iltapäivänä töistä palattuani huomasin olohuoneen ikkunasta, että alas kadulle oli ilmestynyt roskalava, jossa päällimmäisenä näytti olevan kokoontaitettava, valkoinen puutarhapöytä. Jos pöytä on puuta, sen voi korjata, ajattelin, kiskaisin nopeasti kengät jalkaan ja juoksin ulos. Kun käännyin kadunkulmasta, näin kuinka tyytyväisen näköinen nuoripari kantoi pöytää auton takakonttiin. Olin myöhästynyt kisassa ratkaisevat kolme sekuntia. Syksyisistä sieniretkistä muistan parhaitsen sen, jolloin mies poimi korin täyteen mustatorvisieniä ja kanttarellejä, samalla kun minä kiskoin sammalen alta maantien laidalta kaksi ruostunutta emalisankoa, juuri sopivia kausikasvien istutusastioiksi. Hyödyllinen kaatopaikkareissu taas oli se, jolloin valitsin kotiin tuomisiksi pyörättömän kottikärryn. Mies epäröi kapistuksen hyödyllisyyttä, kun tungin raatoa takakonttiin. Hän kuitenkin muutti mielensä vakuutettuani, että äitienpäivälahjaksi riittää, jos saan kärryyn uuden pyörän valmiiksi asennettuna. Mielummin lahjaksi kottikärrynpyörä kuin jalometallihely, jonka kuitenkin hukkaisin kevään ensimmäiseen istutuskuoppaan.
Blog_25_2_A
Viimeisin kierrätyshanke on pyykkitelineen alle rakenteilla oleva kiveys käytetyistä tiilistä. Taannoisen piharemontin jäljiltä telineen alla on kivituhkapinta, johon tarkoitukseni oli asentaa kenttäkiveys. Projekti kuitenkin lykkääntyi vuodesta toiseen, kunnes viimein tänä kesänä päätin muuttaa suunnitelmaa ja ryhtyä tekemään kiveystä tiilistä, jotka olivat vuosia aiemmin nousseet jostain pihan lukuisista istutuskuopista. Aloittaessani tiesin, etteivät tiilet riitä koko alueelle, mutta päätin luottaa siihen, että jos jostain kaupungista todennäköisimmin löytyy käytettyjä punatiiliä, niin tästä.
Blog_25_4_A
Blog_25_3_A
Tiilien asentamista varten poistin kivituhkaa niin paljon, että sain kiveyksen yläpinnan asettumaan hieman alemmas kuin sokkelia kiertävä luonnonkivireunus. Pinnan tasoittamiseen, kallistamiseen  ja tiivistämiseen käytin kotikosteja: pitkää lankkua, vesivaakaa ja rautaharavaa. Tärylevy olisi ollut tarpeen, mutta naputtelin pinnan kärsivällisesti tiiviiksi ohuina kerroksina rautaharavan lappeella. Valmiille pinnalle tiilien asentaminen oli helppoa, kunhan olin ensin lohkonut niistä laastit irti vasaralla. 

Blog_25_1_A
DSCN9584_A
Omalta pihalta löytyneet tiilet riittivät noin kolmannekseen kiveyksen alasta. Lisää tiiliä löytyi pari viikkoa sitten, kun veimme pihasta haravoituja lehtiä kaatopaikalle. Miten sattuikin, että aivan peräkärryn viereen osui soma kasa punatiiliä. Tämän uuden tiilierän asentamisen jälkeen kierrätyskiveys on lähes valmis. Lainkuuliaisen kierrättäjän on kuitenkin hyvä muistaa, että jopa ehjän ja käyttökelpoisen tavaran ottaminen jäteasemilta ja vaihtolavoilta on kansalaisten terveyden ja turvallisuuden nojalla tietenkin kiellettyä.
DSCN9678
DSCN9587_A

One man’s trash is another man’s treasure

Salvaging items and materials discarded as waste and repairing and reusing them is something I enjoy a lot. Whenever I see a skip by a residential street it is like a  siren call – I simply have to have a look what treasures it might contain. People seem to discard items even in perfect working condition. One afternoon I raced to salvage a perfect garden table from a skip but came second to a young couple who happily carried it off right under my nose. I’m happy to salvage even broken items if I can see they can be repaired: An ugly, broken lantern only needs some glue, paint and a new sheet of glass to turn it into a pretty garden prop. A rusty wheelbarrow without a wheel? Of course it can be fitted with a new wheel and used for years. Reclaimed bricks make for great paving material. We had a pile of weathered red bricks sitting in the garden for years, until I finally decided to make use of them and cover the patch of gravel under the clothes lines.  Laying the bricks was easy after I had leveled and compacted the base and cleaned the bricks of old mortar. A trip to a landfill site was needed to find an extra batch of bricks for the paving, though, of course, reclaiming anything from landfill sites or skips is not to be recommended if one wishes to abide strictly by rules and regulations. 

10 kommenttia artikkeliin ”YHDEN ROMU, TOISEN AARRE

  1. Hienoja löytöjä ja upeita kuvia!
    Minusta tuollainen tavaroiden pelastaminen on suurinta ekotekoa, mitä voi tehdä. Sydäntä särkee, kun ihmiset heittävät roskiin ihan käyttökelpoistakin tavaraa. Veisivät mielummin vaikka kierrätyskeskukseen tai kirpparille. Onneksi on valppaita ihmisiä, jotka pelastavat tavaroita talteen. 🙂

  2. Oi, tiedän niin tunteen kun kävelyillä on pakko kurkata roskalavoille. 🙂 Ja se löytämisen riemu! On hienoa, kun voi antaa toisen romulle uuden elämän. Itsekin olen hakenut roskalavalta vanhoja tiiliä puutarhaan. Harmilisesti pyöräkoriin ei montaa voinut kerralla lastata… Polkunne näyttää todelle viehättävältä!

    1. Onneksi tiilet saatiin pihaan sentään peräkärryllä! Olen kyllä tuonut kiviä kotiin auton takakontissa jopa Gotlannista asti – silloin kuljetuspäällikkö tosin asetti painorajoituksen.

  3. Onneksi kierrätyksestä on tullut muotia ja yhä useammat ihmiset ymmärtävät vanhankin tavaran arvon ja sen muunneltavuuden. Monessa taloyhtiössä on roskahuoneiden yhteyteen laitettu hyllyjä, jonne asukkaat voivat viedä tavaroita, joiden arvelevat jotakuta kiinnostavan. Tästä huolimatta ihan liikaa käyttökelpoista tavaraa edelleen kuskataan kaatopaikoille. Itselläni ei ole oikein luovaa silmää, mutta pyrin kuitenkin korjaamaan rikki menneitä tavaroita joko entiseen tai ihan uuteen käyttöön. Vaikka usein samalla vaivalla saisi kaupasta uuden, sattuu suorastaan sieluun heittää korjauskelpoista tavaraa pois.
    Tiilipolusta tuli todella kaunis. Kyllä kannatti.

    1. Korjaamalla ja tuunaamalla arvotonkin romu muuttuu arvokkaaksi, ainakin omissa silmissä. Tiilipolun uudet tiilet puolestaan saavat hieman rapautua ja patinoitua!

  4. Tulipa siitä hieno ja kynttilälyhdystä myös, hyvä Ritva. Keräilykultturissa on hienointa keksiä tavaralle joku aivan uusi käyttöidea ja nauttia nokkeluudestaan. Idean syntyminen kestää joskus turhan pitkään ja keräilijän varastot täyttyvät. Koti on jo kuin museo, onneksi pihalle mahtuu vielä jotain. Minun tiiliympyrästäni on jokunen retroyksilö murskautunut. Lieneekö syynä pakkanen, pohjatöiden puute vai onko kyseessä lama-ajan tiilet. Siis jokainen löytötiili kannattaa kerätä ainakin varatiileksi (:

    1. Kiitos, Merja! Museossahan voi pitää vaihtuvia näyttelyitä ja tuunata aina kun inspiraatio yllättää! Talven jäät ja säät varmaan ovat tiilien rapautumisen syynä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s