10 kysymystä puutarhasta, osa I

Jaloangervo syksyllä
Muutama viikko sitten Rikkaruohoelämää -blogi haastoi minut vastaamaan kymmeneen puutarha-aiheiseen kysymykseen. Kysymykset olivat hauskoja ja mielenkiintoisia ja vastaan niihin tässä. Koska kellon kulku tuntuu aina kiihtyvän vuoden loppua kohti, laadin uudet kysymykset seuraaville haastettaville hieman myöhemmin.

Kasvit kaipaavat jo lunta suojakseen, mutta useimpina aamuina maisema on sateesta sumuinen. Puutarhassa ovat rinnakkain tummat hajoavat lehdet ja vihreytensä säilyttävät maanpeittokasvit.

1  Suosikkikasvisi omassa puutarhassasi?
Yhtä suosikkikasvia on mahdoton valita: suosikki on aina se kasvi, joka on kulloinkin parhaimmillaan. Huhtikuussa suosikkejani ovat lumikellot, jotka ilmestyvät esiin lumen alta, toukokuussa vihreänä pilvenä kukkiva vaahtera ja valkoiset narsissit, kesäkuussa pökerryttävästi tuoksuva juhannusruusu, heinäkuussa kesätuulessa huojuvat virginiantädykkeet, elokuussa malvikkien kukkaryöpyt ja syyskuussa syysvuokko, viimeisten lämpimien päivien ilo. Ja eihän voi unohtaa sinikuunliljojen yöntummia lehtiä tai peippien kirjavoimaa maanpintaa. Jos kuitenkin on valittava jotain erityisen sykähdyttävää, on se ehkä juhannusruusun tuoksu, joka on yhtä ihana vuodesta toiseen.

2 Kasvi, josta haluat päästä eroon?
Haitallisista vieraslajeista. Taloyhtiöpihalla sellaisia ei onneksi esiinny, mutta viljelypalsta-alueen laidoilla kasvaa runsaasti jättipalsamia. Viime kesänä kitkin jättipalsamia ja lupiinia urakalla myös äidin puutarhan lähistöltä ja tienvarsilta. Vaikka lähes kaikki viljelykasvimme ja suurin osa koristekasveistammekin on tuotu meille muualta, haitallinen kasvilajista tulee, jos se leviää luontoon ja syrjäyttää luonnonlajistoa. Työskentelin vuoden verran vieraslajien torjuntahankkeessa ja huomasin silloin käytännössä, että systemaattinen torjuntatyö tuottaa hyviä tuloksia. Kuluneen kesän torjuntatöissä en jaksanut pitää kameraa mukana, mutta ensi kesänä kirjoitan aiheesta enemmän.
Keltapeippi ja kotkansiipi
3 Miten käyttäisit 1000 euroa puutarhaasi?
Sijoittaisin summan kunnollisten köynnöstukien rakentamiseen ja köynnösten hankkimiseen. Taloyhtiöpiha on pieni, mutta puutarhaa voisi hyvin laajentaa ylöspäin. Köynnösten avulla rakennus kuin rakennus istuu paremmin ympäristöönsä. Kun köynnöstuet on asennettu siten, että seinän ja köynnöksen välissä on tarpeeksi ilmatilaa, köynnöksistä ei ole haittaa puuverhoillulle seinälle. Meillä on yksi aurinkoinen seinä, jossa voisi kasvaa vaikkapa ruotsinköynnöskuusamaa, ja lukuisia varjoisia ja puolivarjoisia seiniä, joilla voisi kasvattaa köynnöshortensiaa ja piippuköynnöstä. Puuvartisten köynnösten rungot ovat talvellakin kauniita.

4 Koetko koskaan turhautumista puutarhasi suhteen?
Erityisen turhautunut olen juuri nyt, sillä taloyhtiöpihalla pitäisi ensi kesänä tehdä iso remontti, mutta tarjousten saaminen on työn takana. Pihalle pitäisi perustaa ja rakentaa uusi tukimuuri, muurin päälle pergolarakenne ja viereen portaat. Tarjouksia on pyydetty laajalti, mutta saatu niukasti. Helpottaisi, jos yritykset muistaisivat ilmoittaa, kiinnostaako tarjouksen tekeminen ylipäätään. Näin meidän ei tarvitsisi odotella tarjousta turhaan, vaan voisimme jatkaa muiden yritysten etsimistä.
Hopeatäpläpeippi5 Miten rentoudut puutarhassasi?
Tekemällä puutarhatöitä! Kasvien kasvun seuraaminen ja vihreän keskellä puuhailu on tunnetusti rentouttavaa ja auttaa stressiin ja moniin muihin vaivoihin. Mutta jos tarkoitus on vain oleskella, on pihalla tietenkin suojainen paikka, johon voi istahtaa kahvikupillisen ja kirjan kanssa. Viljelypalstallekin on kannettu muutaman kerran kuohuviinipullo laseineen. Taloyhtiöpihalla tai palstalla ei kuitenkaan koskaan voi rauhoittua täysin omiin oloihinsa, vaan on oltava aina valmis monensorttisiin kohtaamiisiin. Parhaimman puutarhanirvanan saavutan ehkä maalla äidin puutarhassa, kun vetäydyn töiden lomassa tauolle omenapuun alle lukemaan sanomalehteä, ja sudenkorennot surisevat auringossa korkean heinikon yllä.

6 Suunnitteletko puutarhaasi järjestelmällisesti vai toimitko hetken päähänpistosta?
Taloyhtiöpihaa kunnostaessa on suunniteltava etukäteen kaikki toimet, etenkin jos rahalla jotain hankitaan. Ellei kyseessä ole yhtiökokouksen hyväksymä pihan kunnostus tai muu hankinta, pihan viihtyisyyteen panostaminen ei ole yhtiön asialistalla kovin korkealla. Olenkin ostanut pihalle kasveja vuosien mittaan omasta takaa melkoisia määriä, ja kukkasipuliostoksilla olen tainnut joskus sortua päähänpistoihinkin.

7 Mikä oli viime kesän paras puutarhatekosi?
Kuluneen kesän jännittävin projekti oli ruokaparsan taimien istuttaminen viljelypalstalle. Taimia on vain muutama, mutta on mielenkiintoista nähdä selviytyvätkö ne talven yli ja saammeko niistä ehkä parin vuoden kuluttua satoa. Kovin runsaita parsa-aterioita muutamasta taimesta tuskin tulee, mutta onhan parsa kaunis koristekasvinakin.
Kurjenpolvi
8 Ajatteletko puutarhaasi talviaikaan?
Ajattelen! Haaveilen monenlaisista suorastaan satumaisista puutarhahankkeista, joiden ei edes tarvitse toteutua. Hahmottelen valmiiksi istutussuunnitelmia myös kohteisiin, joiden kohentamiseen tuskin koskaan saan taloyhtiössä valtuuksia, mutta ideoiden kehittely on joka tapauksessa mielenkiintoista. Talvella mietin joskus myös, millainen olisi ihan oma puutarhani, jos minulla joskus sellainen olisi.

9 Onko puutarhasi iso vai pieni ja oletko tyytyväinen sen kokoon?
Sekä taloyhtiöpiha että viljelypalsta ovat pieniä. Autoille varattu tila ja kulkuväylät lohkaisevat taloyhtiöpihasta suuren osan. Taloyhtiöpihan pienestä koosta huolimatta kunnostettavia istutusalueita ja muita kohteita on suorastaan jonoksi asti, joten ei huolta, että ideointimahdollisuudet tai työ loppuisivat. Kasvimaata sen sijaan haluaisin laajentaa, sillä haluaisin tehdä vihannestarhan ison ruutupuutarhan muotoon ja toteuttaa siinä kunnollisen viljelykierron.

10 Mitä on suunnitelmissasi ensi kesälle?
Ensi kesän toiveissa on aiemmin mainitsemani tukimuuriremontti, mutta sen toteutuminen on vielä epävarmaa. Pari uutta hortensiaa aion kuitenkin taloyhtiöpihalle istuttaa.
Pikkutalvio

Answers to a garden quiz above, this time in Finnish only.

4 kommenttia artikkeliin ”10 kysymystä puutarhasta, osa I

  1. Kerrotko enemmän, millainen taloyhtiöpihasi on? Kerrostalo? Saatko palkkaa siitä? Ja kuvia olis kiva nähdä..

    1. Taloyhtiö koostuu kahdesta pienkerrostalosta, ja piha sijoittuu rakennusten lomaan ja ympärille. Yleiskuvia on hankala saada, sillä laajoja näkymiä ei ole, mutta suurin osa blogin kuvista on taloyhtiöpihalta. Ja palkkana on työn ilo!

  2. Mukavaa, että otit haasteen vastaan ja vieläpä paneuduit siihen todella hienosti. Kiitos sinulle!
    Taloyhtiöissä on varmasti hankala saada ihmisiä panostamaan pihan kasvillisuuteen ja rakenteisiin. Kaiken pitäisi tulla ikäänkuin ilmaiseksi, mutta talkootöihin ei kuitenkaan tahdo ihmisiä saada. Kuitenkin kaikki nauttivat kauniista ympäristöstä ja nostaahan hoidettu piha myös asuntojen arvoa oleellisesti. Tiedän lukuisia taloyhtiöitä, joissa asukkaat käyttävät omia varojaan istutuksiin. Niistäkin saattaa tulla riitaa. Vaikeita asioita.
    Vieraslajien torjunta vaatii totisesti työtä ja aikaa. Hölmöyksissäni ja tietämättömyyttäni istutin aikoinan pihallemme jättitataria ja siitä eroonpääseminen vasta onkin työlästä. Se sentään pysyy aika hyvin oman pihan ongelmana, mutta jättibalsami on aivan mahdoton leviämään. Naapurimme kertoi tehneensä aktiivista työtä jättibalsamin hävittämiseksi kesämökillään neljän vuoden ajan ja edelleen niitä riittää. Facebookissa on luontoryhmä, jossa juuri parhaillaan on keskusteltu paljonkin vieraslajeista. Niiden suhteen lainsäädäntöä ollaan parhaillaan rukkaamassa.
    Kävin viime viikolla vierailulla helsinkiläisessä kaupunkikodissa. Heidän taloyhtiönsä usean muun taloyhtiön kanssa muodostaa hulppean pihan, jossa olisi potentiaalia vaikka millaiseen puutarhaan. Mahdollisuuksista jutellessamme mietin, kuinka upeita pihoja voisikaan olla aivan ydinkaupungissa, kunhan vain halua löytyy. Ei sitä useinkaan kivikaupungin katuja kävellessään tule edes ajatelleeksi, millaisia paratiiseja talojen taakse kätkeytyy.

    1. Talkoisiin osallistuminen vaihtelee meillä paljon, sillä ihmisten kiinnostuksen kohteet ja elämäntilanteet kun ovat niin erilaisia. Minulle puutarhanhoito on ollut harrastus, johon mielelläni olen käyttänyt aikaa ja kohtuudella rahaakin. Piha oli muuttaessamme asumattoman oloinen läpikulkupiha, joka oli pääasiassa nukkunut Ruususen unta sen jälkeen kun taloyhtiö oli valmistunut ja viimeiset rakentajat lähteneet. Ensimmäiseksi rakennettiin pieni puupatio ja hankittiin siihen pöytä ja tuolit, että saatiin jokin paikka missä pihalla istua. Asuntojen arvoa hoidettu piha kyllä nostaa: Kotitalo-lehden kevään numerossa mainittiin tutkimuksesta, jonka mukaan hoidettu yhteispiha voi nostaa kiinteistön arvoa noin kymmenellä prosentilla, joten pihaan sijoittaminen ei ole pelkkä kuluerä. Samaa mieltä olen siitä, että taloyhtiöiden kannattaisi tehdä myös yhteistyötä pihoja suunniteltaessa tai kunnostettaessa, sillä siten saadaan paljon viihtyisämpiä kokonaisuuksia kuin raja-aitoja – kirjaimellisesti – pystyttämällä.
      Facebookin Vieraslajit-ryhmää kannattaa tosiaan seurata, sillä on paljon mielenkiintoisia artikkelilinkkejä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s