Muutamia kuvia kesästä

Tammikuun pakkaset ovat parhaimmillaan. Tänä talvena puutarhassa on tarpeeksi lunta, jonka alla kasvit ovat hyvässä suojassa. Lumi peittää pihapolut, kuorruttaa puiden ja pensaiden oksat ja pergolan harjan. Lumen alla vallitsee hiljainen odotus.

Marraskuussa sain Rikkaruohoelämää -blogilta Kuusi kuvaa kesästä -haasteen. Tehtävänä oli valita kuusi viime kesänä otettua valokuvaa ja kertoa, miksi ne tuntuvat tärkeiltä oman puutarhaharrastuksen ja myös valokuvausharrastuksen kannalta. Puutarhaharrastajat ovat aina halunneet ikuistaa tavalla tai toisella puutarhojaan, vaalimiaan kasviharvinaisuuksia ja tietenkin perheen ja ystävien kanssa vietettyjä hetkiä kesäisissä tunnelmissa.

Ensimmäiseksi kuvaksi valitsin heinäkuun lopussa ottamani kuvan sinikuunliljasta, joka kasvaa taloyhtiömme pihalla. Kuunliljan kukkavarret ovat mielestäni kauneimmillaan silloin, kun kukat ovat vasta avautumaisillaan. Sadepisarat ovat puutarhakuvien kestoaihe, ja koska viime kesä oli kuuma ja kuiva, ja halusin ottaa kuvan pisaroiden koristamasta kukkavarresta harvinaisen sateen jälkeen. Sinikuunliljat ovat varjoisen ja puolivarjoisen pihan luottokasveja, ja erityisesti sinikuunliljan upeat sinertävät lehdet ja varjossa hohtelevat valkoiset kukinnot ovat suosikkejani.

Viime kesänä kasvatin daalioita viljelypalstalla. Siellä on tarpeeksi tilaa ja valoa näille puutarhakuningattarille. Esikasvatin daaliat ensin sisällä ja parvekkeella ennen ulos istuttamista. Kesäkuun ainoa hallayö puraisi osaa daalioista, jotka olivat juuri lähteneet hyvään kasvuun. Luulin jo menettäneeni tämän Cafe au Lait -daalian, mutta se lähti uudelleen kasvuun ja ehti tuottaa runsaasti kukkia. Cafe au Lait -daalia taitaa olla kaikkien kotipuutarhureiden suosikki juuri nyt suurine, maitokahvin värisine kukkineen. Avauduttuaan kukat ovat valtavan suuria, mutta nuppujen avautumisen seuraaminen ja terälehtien värien vaihtuminen on yhtä jännittävää.

Keväällä ostin torikauppiaalta edullisesti kaksi nimetöntä daalianmukulaa, jotka kukkivat vaaleanpunaisin ja syvän tummanpunaisin kukin. Kukat olivat maltillisen kokoisia, mutta ne kukkivat runsaasti pitkälle syyskuuhun saakka ja sain niistä runsaasti leikkokukkia. Daalioiden keskelle kylvin hajuhernelajiketta Black Knight, jonka kukat sattuivat olemaan täsmälleen samaa sävyä tummakukkaisen daalian kanssa. Daalioiden ylellinen kukkarunsaus ja pikkuruiset tuoksuvat hajuherneet tarjosivat kesän parhaat hetket puutarhassa iltaisin, kun aurinko oli juuri vetäynyt puiden taakse ja puutarhan värit pääsivät parhaiten oikeuksiinsa.

Yllä olevassa kuvassa on kukkinut maitohorsma siemenhöytyvineen. Maitohorsma kasvaa suurena kasvustona lomapuutarhan laidalla lähellä järven rantaa. Oli heinäkuun paahtavan kuuma, pilvetön päivä, ja loputtomalta tuntuva helleaalto oli jo alkanut tuntua hieman huolestuttavalta. Järveltä puhaltava lämmin etelätuuli nostatti horsmakasvustosta siemenhöytyviä valkoisina pilvinä siniselle taivaalle, ja muistan pysähtyneeni katsomaan ilmassa kieppuvia untuvia. Haljenneet, koristeelliset siemenkodat hohtivat kuumassa auringossa kuin metalli.

Suorassa, kovassa auringonvalossa kuvaaminen on hankalaa, mutta tuohon kuvaan sain mukaan armottoman paahteen sellaisena kuin sen muistan. Mutta enemmän pidän kuvista, jotka ovat väreiltään ja tunnelmaltaan tummia ja varjoisia, ja sellaisia haluaisin oppia kuvaamaan.

Lomapuutarhassa on nimestään huolimatta paljon puuhaa, mutta puutarhan tarkoitus kiteytyy kuitenkin siellä vietettyihin lepohetkiin. Puutarha on oikeastaan olemassa siksi, että siellä voi kaiken uurastuksen lomassa istua lukemassa päivän lehteä, romaania, lempirunoja tai vuosikymmeniä vanhaa naistenlehteä, torkkua viltillä puun alla ja juoda useita kertoja päivässä Moka-pannussa keitettyä vahvaa kahvia. Puutarhassa lukeminen on mielestäni paras lomanautinto, ja sen voi estää vain kova rankkasade – jolloin voi siirtyä lukemaan kuistin katoksen alle.

Äidin vanhan runokirjan väliin laitoin valokuvan, jossa ovat isoisäni, äitini ja tätini. Kuvan takana on teksti: ”Tapanilan torilla 4.8.1940, klo 18.45. Elokuvamatkalla”. Äitini lapsuus ja nuoruus osui aikaan, josta Katri Vala kirjoitti runon Pesäpuu palaa. Loioin puutarhassa omenapuun varjossa ja mietin helteen pehmittämin ajatuksin, millaisen runon Vala kirjoittaisi nyt?

Lomapuutarha on pienen järven rannalla, ja pakenin paahtavaa hellettä muutaman tunnin välein järven tummansiniseen, viileään veteen. Vedenpinnan kiiltävä kalvo, jaloissa pyörivät pikkukalat, vesimittarit, lahoavien vesikasvien ja veden makea tuoksu ja sudenkorennot. Ne tulevat mieleeni yllä olevasta kuvasta. Kasvimaailman ja luonnon yksityiskohdat ovat loputtoman kiehtovia.

Elokuussa tulin kaupunkiin lopettelemaan työprojektia ja vietin sunnuntai-iltapäiviä lempipaikassani, kaupungin ruusutarhassa. Kuvassa näkyvä ruusu on nimeltään Hans Gönewein, ja sen kukat ovat hennon vaaleanpunaiset ja pallomaiset. Ne ovat puhdasta suloisuutta, mutta kuvassa näkyy myös varisevia terälehtiä ja paljaita kukkapohjia. Puutarhassa on mahdotonta tavoittaa täydellistä hetkeä, ja haluaisin eniten kuvata juuri niitä hetkiä, joissa on tapahtumassa jokin muutos: kasvu, kypsyminen tai kuihtuminen.

Nyt kuvia onkin jo seitsemän, ja ehkä näihin kesän viimeisiin ruusuihin on hyvä lopettaa.

Tämä haaste on jo kiertänyt blogeissa jonkin aikaa, joten uskon, että kaikki halukkaat ovat jo siihen vastanneet. Lumi peittää puutarhan vielä pitkään, mutta nyt on paras aika suunnitella tulevaa kasvukautta. Ehkä tapaan keväällä taas saman torimyyjän ja ostan lisää vanhoja daalioita, ja ehkä kokeilen jotain toista hajuhernelajiketta. Elokuussa aivan varmasti tapaan taas Hans Gönewein-ruusun ja toivottavasti voin taas unohtua puutarhaan lukemaan.