Tuoksuva sadepuutarha

Puutarha tuoksuu tänään sateelta ja jasmikkeelta. Miten ihana onkaan puhdas ja raikas kesäsade, kun janoiset kasvit ja kuiva maa saavat kunnolla vettä! Sateen jälkeen lehdillä kimaltelevat pisarat ovat vastustamattoman kauniita. On mentävä ulos pelkästään katselemaan pisaroiden leikkiä erimuotoisilla ja -värisillä lehdillä. Erityisen ihana sateen jälkeen on yllä olevan kuvan lännenhopeapensas.

Sateen jälkeen komeasinikuunliljan suurten lehtien suoniston salaisuus paljastuu: lehtisuonten muodostamia uurteita pitkin sadepisarat solahtavat suoraan kasvin juurelle. Mutta ensin ne välkkyvät ilta-auringossa kuin jalokivet. Kuunliljoista komeasinikuunlilja on näyttävin ja sen sinivihreät lehdet voivat olla useita kymmeniä senttejä läpimitaltaaan.

Pikkujasmikkeen tuoksu on mielestäni keskikesän ihanin kukkatuoksu. Se muistuttaa ahomansikkaa ja tuoksu tuntuu kaikkialla puutarhassa. Pikkujasmike ( Philadelphus x lemoinei) ei välttämättä ole nimestään huolimatta kovin pieni pensas, sillä omalla pihallani pensas on noin 170 cm korkea ja yhtä leveä. Sille kannattaa siis varata kunnolla tilaa, ja kuten kaikkia jasmikkeita myös pikkujasmiketta on hyvä harventaa keväisin säännöllisesti, jotta se pysyy kauniina. Huumaava tuoksu on kuitenkin vaivan arvoinen.

Jos hopeapensas onkin ihanan eksoottinen, olen heikkona myös kaikkiin tummalehtisiin puutarhakasveihin. Olen kerännyt niitä pihalleni puista maanpeittokasveihin. Purppurakeijunkukissa on useita tummia sävyjä, ja käytän niitä ensin kesäkukkien tapaan ruukuissa ja istutan ne sitten perennojen joukkoon. Ja sadepisarat saavat tietenkin purppuranpunaisten lehtien pinnalla upean hohteen.

Sateen myötä myös lehtokotiloarmada käy hyökkäykseen. Ennen poimin ja tuhosin kotiloita, mutta nyt olen luopunut siitä turhana touhuna, sillä kotiloita riittää asuinalueella loputtomasti. Tehokkaampaa on ripotella keväisin varjoisimmille alueille hieman rautafosfaattia ja vähentää kotiloiden määrää jo kasvukauden alussa, sekä kattaa osa pensasalustoista kuorikkeella, joka hidastaa kotiloiden matkantekoa. Ihailen mielummin sadepisaroita terälehdillä, kuin hukkaan aikaa turhaan kotilosotaan.

Nuori kiinanlaikkuköynnös alkaa saada punaista lehtiväritystä kun kesä etenee. Se kasvaa kohisten, ja nauttii kesäsateesta yhtä paljon kuin minäkin.

Kompostointia ja tulvivia kaupunkeja

LehtotaponlehtiMarraskuu on lopuillaan, ja viimein kosteat, sumuiset päivät ovat vaihtuneet pakkassäähän ja auringonpilkahduksiin.

Puutarhan tärkeimmät syystyöt on tehty jo lokakuussa. Lehdet on haravoitu ja kompostit täytetty, kukkasipulit istutettu ja pihakalusteet kannettu varastoon. Viljelypalstalta on korjattu viimeiset juurekset ja daalioiden mukulat on nostettu maasta ja pakattu sanomalehtipaperiin odottamaan uutta kevättä. Marraskuussa sää pysyi leutona, joten jatkoin pihatöitä. Kitkin rikkakasveja sorakäytäviltä ja perennojen siementaimia sieltä, minne en halua niiden leviävän. Keräsin kasvituet varastoon ja poimin pihalta tuulen lennättämiä koivunoksia.LumimarjaKissalla on tapana tarkkailla pihapuuhiani ikkunalla. Se haluaa myös ulos. Ulkona se teroittaa kynsiään koivun runkoon, kipaisee parilla loikalla alimmalle oksalle ja vaanii sieltä sinitiaisia. Eräänä päivänä huoltoyhtiön työntekijät haravoivat lehtiä viereisen kerrostalon pihalla. Toinen työntekijöistä huomaa kissan ja hymyilee sille. Hetken kuluttua hän käynnistää lehtipuhaltimen ja kortteli hukkuu hirvittävään meteliin, tiaiset pyrähtävät lentoon ja kissa ampaisee pakoon niin pitkälle kuin hihna antaa myöten.

Myöhemmin päivällä mylvivät koneet sammutetaan, lehdet kuljetetaan pois, ja nurmikenttä on virheettömän vihreä.RönsyansikkaLehtien haravointi on myös meillä tärkeimpiä pihan syystöitä. Lehtiä on haravoitava taloyhtiön sorakäytäviltä ja pysäköintialueelta useaan kertaan syksyn mittaan, sillä muuten ne jauhautuvat autojen ja askelten alla hienoksi muruksi, jossa rikkakasvit viihtyvät. Toistaiseksi työ on onneksi sujunut perinteisin välinein.

Takapihan nurmikolle kertyy pihlajan- ja koivunlehtiä, joista osan otan talteen lämpökompostorin kuivikkeeksi, ja loput lehdet huiskin nurmikolta istutusalueille ja pensaiden alle. Nurmikko ei kärsi, jos sinne tänne jää jonkin verran lehtiä, kunhan ne eivät peitä nurmikkoa liian paksuna kerroksena. Istutusalueilla perennojen kuihtuneet jäänteet ja pensaiden ja puiden lehdet murenevat keväällä nopeasti uuden kasvuston alle ja lisäävät kasvualustan humuskerrosta.

Osan lehdistä viemme läheiselle viljelypalstallemme ja muokkaamme lehdet keväisin maan sisään. Joudumme silti viemään pari lehtikuormaa myös jäteasemalle, sillä pienellä tontilla ei ole tarpeeksi tilaa kaikkien lehtien kompostointiin. Lehtien pussitus ja kuljetus jäteasemalle harmittaa minua aina, ja parasta olisi, jos kaikki puutarhan tuottama orgaaninen aines olisi mahdollista kompostoida omassa pihassa.

Talousjätekompostori ja puutarhajätekompostit sijaisevat uuden tukimuurin ja tontin raja-aidan välissä kätevästi vierekkäin. Talousjätekompostorissa kesän aikana esikompostoitunut massa ja osa lehdistä levitetään syksyisin kerroksittain puutarhajätekomposteihin. Kun puutarhakomposti on täyttynyt, se saa muhia rauhassa pari vuotta, ennen kuin levitän valmista kompostimultaa istutusalueille. Käytän sitä myös kesäkukkien istuttamiseen. Yhteen kompostikehikkoon mahtuu kuitenkin vain noin kuution veraan puutarhajätettä.PuutarhajätePuutarhajätteen kompostointia voikin miettiä jo siinä vaiheessa, kun valitsee pihalle istutettavia puita. Pieneen pihaan kannattaa istuttaa pienikasvuisia puita, jos tilaa kompostoinnoille on vähän. Näin säästyy paljon aikaa ja vaivaa, kun puutarhajätettä ei tarvitse kuljetella tontilta pois. Omaa kompostimultaa kannattaa kuitenkin aina valmistaa, sillä se vähentää tarvetta ostaa pussimultaa ja lannoitteita.KeijunkukkaMarraskuun lopun pakkaspäivät paljastavat kuihtuvien kasvien kauneuden: kuunliljojen paperinohuet, läpikuultavat lehdet, rotkolemmikin lehtien vahvan suoniston ja kotkansiipisaniaisten käpertyneet, ruskeat viuhkat. Marraskuun kalpeassa valossa lahoavien kasvustojen tummat ja haaleat värit pääsevät oikeuksiinsa. On vain katsottava tarkkaan.RotkolemmikkiPuutarha ja luonto laittautuvat talvilepoon, mutta puutarhan hoitajan ajatukset harhailevat kesän helteisiin päiviin, jolloin odotettiin turhaan sadetta. Istun kissan kanssa kotiportailla ja luen puhelimestani uutisia Etelä-Euroopasta, missä tulvii ja myrskyää. Selaan sosiaalisen median loputonta kuvavirtaa ja katselen, kuinka kaukana Italiassa merivesi nousee laguunista tutun kaupungin kaduille ja aukioille, se virtaa sisään kirkkoihin ja kahviloihin ja peittää vuosisataiset mosaiikit ja marmorilattiat.

Kaupungissa on muurien suojassa pieni puutarha, jossa kasvaa muratteja ja sypressejä. Puutarha on ehkä kauneinta mitä tiedän, mutta en näe onko se säästynyt. Myöhemmin näen aallonmurtajan ja rantatien, jotka kymmenmetriset aallot ovat huuhtoneet mereen. Kirjoitan vuoristossa asuvalle ystävälleni, ja odotan vastausta viikon. Lopulta hän vastaa ja kertoo olevansa turvassa. Luen italialaisen sanomalehden verkkosivuilta, että myrsky on kaatanut vuorten rinteillä 7000 hehtaaria metsää.

Olemme suuren muutoksen kynnyksellä, ja muutos tulee aikanaan ulottumaan myös pieneen pohjoiseen puutarhaan, jossa sinitiaiset pyrähtelevät pihapuissa.

Olen kirjoitellut tänne blogiin hajanaisia mietteitä pieneltä taloyhtiöpihalta, viljelypalstalta ja maalla sijaitsevasta lomapuutarhasta muutaman vuoden ajan. Kiitos lukijoilleni, että olette jaksaneet pysytellä mukana, vaikka tänä vuonna kirjoittamisen tahti on hidastunut ja muuttunut entistä epäsäännöllisemmäksi. Blogin ilme vaatii jo virkistystä ja valokuvaustaidoissakin olisi kehittämistä, mutta ennen kaikkea sisältö kaipaa uutta näkökulmaa.

Kävin äskettäin kuuntelemassa paneelikeskustelua ilmastonmuutoksesta, kuluttamisesta ja tulevaisuudesta. Yksi panelisteista kuvaili planeettaamme kutsumalla sitä pallonmuotoiseksi puutarhaksi. Opimmeko huolehtimaan yhteisestä puutarhastamme ratkaisee sen, millainen tulevaisuutemme on.

Nyt on marraskuinen sunnuntaiaamu, ja toivon, että pieni puutarhani saisi suojakseen paksun kerroksen lunta.Hortensia ja jaloangervo

 

Lukutuokio puutarhassa: Puutarhakirjeitä

_MG_6576-2Blogin kirjoittamiseen tuli suunnittelematon, parin kuukauden tauko. Kevät on ollut historiallisen lämmin, mutta työkiireiden vuoksi en ehtinyt useinkaan pihalle tai viljelypalstalle. Lapio sai odottaa taloyhtiöpihalla uuden istutusalueen reunalla, ja vihannesmaan kylvöt jäivät puolitiehen. Lopulta koitti viikon loma, mutta olimme luvanneet pistäytyä äidin puutarhassa laittamassa puutarhakoneet käyttökuntoon ja toimittamassa muita alkukesän pihapuuhia. Oma piha ja palsta jäivät siis odottamaan vielä muutamaksi päiväksi.

Otin lomalukemiseksi mukaan Hannimari Heinon ja Kristiina Wallinin kirjan Puutarhakirjeitä. Kirja koostuu nimensä mukaisesti kirjeistä, joita Heino ja Wallin kirjoittavat toisilleen kahden vuoden ajan. Kirjoittajat seuraavat vuodenaikojen vaihtumista omissa puutarhoissaan ja kertovat toisilleen puutarhan ja puutarhan hoitamisen herättämistä ajatuksista, mielikuvista, tunteista ja muistoista. Kirjeissä talvisen puutarhan rauha vaihtuu kevään kiihkeyteen ja keskikesän vehmauteen, ja syksyn lahoavissa lehdissä on lupaus uudesta kasvukaudesta._MG_6473-2Kirjeenvaihto alkaa talvella, jolloin lumi peittää puutarhat. Lumen alla puutarha ei kuitenkaan ole kuollut, vaan lumenalinen puutarha elää ja uudistuu, kunnes kevään tullen herää.

Suppuisat nuput – pian on niiden aika, esiin kuoriutumisen ja virtauksen aika. Terälehdet ovat aavistus vasta. 

Keskikesän runsaudessa, kesäpäivän seisauksen aikaan, kirjoittajat tarkkailevat luonnon vehmautta ja kukkimisen vauhtia, joka kiitää niin nopeasti, että siihen tuskin ehtii tarttua kun se on jo ohitse.

Täyteyden helma heilahtaa, se karkaa otteestani, vaikka luulen istuvani sen sylissä puutarhan levitessä allani, ylläni, ympärilläni. 

Me puutarhurit rajaamme puutarhan ja pihan ympäristöstä, muokkaamme, karsimme, istutamme, ryhmittelemme, järjestämme ja pyrimme luonnon hallintaan, mutta onko hallinta vain illuusio? Kirjoittajiakin piinaa halu nimetä, lajitella ja luokitella luonnossa ja puutarhassa kasvavia kasveja ja prässätä niitä kasvioon, mutta samalla he kavahtavat liiallista järjestystä ja haluavat jättää tilaa yllätyksille ja mielikuvitukselle._MG_6448-2_MG_6358-2_MG_6454-2LumipalloheisiSilloinkin kun rikkaruohot valtaavat palstan ja kotilot syövät satoa, kirjoittajat palaavat joka vuosi hoitamaan viljelyksiään. Ne ovat kiinnekohtia, mutta samalla ne tuovat näkyville ajan kulun – ja myös peittävät sen. Kirjassa puhutaan puutarhan ja muistin kerrostumista. Yhteen ja samaan puutarhaan sisältyy monia puutarhoja, aika kuluu ja puutarhan hoitajan valokuvat haalistuvat vanhassa albumissa. Ehkä puutarha jatkaa elämäänsä tai katoaa, ränsistyy ja unohtuu. Kunnes joku ehkä löytää talon kivijalan, jossa kasvavat nokkoset, ja jonka huoneiden läpi vaeltaa yksinäinen mäyrä.

Kirjassa pohditaan näkemäämme ympäristöä myös oman minän heijastumana: mitä pidämme kauniina ja miksi, kuinka paljon siedämme epätäydellisyyttä, rapistumista, rikkaruohoja ja väärässä paikassa kasvavaa horsmaa? Hallittu ja hallitsematon, kaalintaimien suorat rivit ja rikkaruohot, haave täydellisestä ja rapistumisen estetiikka – onko mieltymyksissämme osansa sillä, mitä hyväksymme itsessämme ja mitä emme._MG_6527-3_MG_6515-2Kirjoittajien puutarhoissa mikään ei ole kuitenkaan pysyvää, vaan kaikkialla on virtausta ja liikettä, maan alla, kasvien solukoissa, jopa ilmassa joka virtaa tuulena puutarhan lävitse ja pyörittää puiden latvuksia.

koko planetaarinen tuulijärjestelmä pyörii hiuksissa, helmoissa, heinikossa, lehvistössä

enkä minä sen mekanismia ymmärrä

Siemeniä lentää ilmassa, pilviä, lintuja, valo singahtaa. 

Luin kirjaa toukokuisena hellepäivänä äitini pihalla, ja puuskainen, välillä myrskyisäksi yltyvä lämmin etelätuuli kohisi pihapuissa. Lehtikuusen kuivia oksia napsahteli talon katolle, tuuli ajoi vettä järven kapeissa salmissa ja lahdissa, tuuli sai aikaan kaikkialla keskeytymätöntä liikettä ja ääntä. Me pakenemme kaupunkien mekaanista hälinää luontoon, mutta sielläkin suhisee, visertää ja piiskuttaa. Luonnon äänet koemme hiljaisuutena. Kirjassa puutarha saa kuitenkin joskus yliotteen hoitajastaan, vaatii liikaa, ja silloin on helpotus palata kaupunkiin, kulkea taidemuseon viileissä saleissa tai nauttia kaupungin puistojen valmiiksi hoidetusta täsmällisyydestä.

Kirjoittajien puutarhoissa on läsnä ulottuvuus, joka yltää todellisen, käsin kosketeltavan tuolle puolen, mielikuvitukseen, muistoihin, kaipaukseen menetettyihin puutarhoihin, kuviteltuihin puutarhoihin, tai niihin jotka ovat toisaalla.

Toinen kirjoittajista muistelee Roomassa näkemäänsä puistoa ja pohtii kasvun kerrostumia, jotka ovat läsnä paitsi maaperässä, myös puiston haalistuneissa marmoriveistoksissa. Kirjoittaja puhuu puutarhasta nimeltä Italia, luonnehtii maata luonnon ja sivilisaation yhteisiksi rönsyiksi, ja lukiessani muististani nousee esiin ääniä, nimiä ja sanoja nuoruuden kesiltä Italiassa. Menin maahan osaamatta italiaa tuskin lainkaan, ja solahdin kieleen korvakuulolta. Vasta Suomeen palattuani otin esiin kieliopin ja aloin luokitella, järjestellä ja ryhmitellä oppimaani, sanoja ja taivutusmuotoja, kuin uuden ja eksoottisen puutarhan kasveja. Lukiessani puutarhoista, joissa kirjoittajat vierailevat, ajattelin omaa italialaista lempipuutarhaani Venetsiassa,  jonne en ehkä enää palaa, mutta jonka tunnelman voin palauttaa mieleeni. Ja aina voin avata romaanin tai runokirjan ja astua tuttuun puutarhaan._MG_6521-2_MG_6466-2Puutarhakirjeitä on kahden runoilija-puutarhurin kirja, jossa puutarhat, niiden valot ja varjot, ja runot ja kirjoittaminen ovat vuoropuhelussa keskenään ja limittyvät toisiinsa. Kirjaa on nautinto lukea keväisenä hellepäivänä valkoisenaan kukkivan omenapuun alla, ja luulen, että tulen lukemaan sitä myös silloin, kun pihlajanmarjat ovat tertuissaan kuin punaisia kruunuja, ja silloin kun puutarhaa peittää lumi ja se odottaa seuraavaa kevättä. Kirjan lopun lähdeluettelosta voi löytää lisää luettavaa parhaimpiin puutarhahetkiin.

Tämän jutun kuvat ovat Puutarhakirjeiden inspiroimia. Olen ottanut ne äitini pihalla (ja keittiössä) kun myrskytuulet hellittivät hetkeksi ja hellepäivät vaihtuivat valoisiksi kevätilloiksi. Kaikki lainaukset Hannimari Heinon ja Kristiina Wallinin._MG_6573-2

 

Puutarhapäiväkirjasta

Pioni Festiva MaximaSain kesällä Rikkaruohoelämää -blogia kirjoittavalta Betweeniltä Blogger Recognition Award -tunnustuksen sekä haasteen, johon liittyy muutama kysymys bloggaamisesta. Kiitos tunnustuksesta ja haasteesta, Between!

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.  Pääsin haastetehtävän pariin auttamattoman myöhässä, sillä loppuvuosi ja vuoden ensimmäiset viikot ovat olleet täynnä monenlaista puuhaa. Seuraavassa viimein vastaukset haasteen kysymyksiin ja muutamia kuvia pihalta ja viljelypalstalta.

Harisoninruusu Rosa Harisonii -ryhmä
Hopeatäpläpeippi ’White Nancy’ on hyvä maanpeittokasvi, joka viihtyy hyvin puolivarjossa. Löysin taloyhtiöpihalta harisoninruusun tuntemattoman lajikkeen, jonka kukat ovat himmeän kullankeltaiset.

2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen. Aloitin puutarhablogin kirjoittamisen noin kaksi vuotta sitten. Pitkään mietin, onko puutarhablogin perustamisessa mitään järkeä, sillä minullahan ei ole edes omaa puutarhaa! Puutarhamme on näet taloyhtiön yhteispiha, ja viljelypalsta puolestaan on vuokralla kaupungilta.

Taloyhtiöpihat ovat usein karuja ja asiallisia, sillä jos ulkotiloja ei koeta omaksi, ei niiden hoitoon yleensä välitetä panostaa. Suomessa lienee lukemattomia taloyhtiöitä, joiden pihoilla on pysäköintipaikkojen lisäksi vain pakolliset tomutus-ja kuivaustelineet, ehkä hiekkalaatikko lapsille, ja näiden ohella muutama pensas ja hieman nurmikkoa. Pihoja käytetään vain läpikulkuun, eikä asukkailla ole syytä eikä paljon haluakaan viettää aikaa pihalla. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, varsinkin kun nykyisin tiedetään, että oleskelu ja puuhailu vihreässä ympäristössä edistää hyvinvointia ja vähentää stressin oireita. Hyvällä suunnittelulla yhteispihoista voi saada toimivia ja viihtyisiä, ja tarvittaessa vaativimmat ylläpitotyöt voidaan ulkoistaa huoltoyhtiölle tai ammattipuutarhurille. Puutarhalehdissä onkin jo esitelty esimerkiksi vanhojen kaupunkikortteleiden sisäpihoja, joissa asvalttiaavikon tilalle on rakennettu viihtyisiä puutarhakeitaita. Innostus hyötykasvien viljelyyn on tuonut taloyhtiöpihoille viime aikoina myös asukkaiden yhteisiä vihannesviljelyksiä. Asuttuamme taloyhtiössämme pari vuotta päätin, että vaikka piha onkin yhteispiha, ei sen tarvitse olla ankea ja hoitamaton.

Puutarhaharrastukseni alkuvaiheessa luin ensin tiedonjanossani puutarhakirjoja ja -lehtiä, ja lopulta monien yhteensattumien summana päätin vaihtaa alaa. Suoritin puutarha-alan perustutkinnon ja työskentelin sitten alalla erilaisissa tehtävissä. Samaan aikaan puutarhablogit alkoivat yleistyä, ja ajatus myös omasta blogista alkoi muotoutua.

Purppuraheisiangervo ja pihakiveys
Purppuraheisiangervo ’Diabolo’ tuo vaihtelua vapaasti kasvan pensasaidanteen lehtiväreihin. Takapihalle johtava kivetty polku on rakennettu kokonaan kierrätystiilistä.

Ahkeraliisa ja ruukkudaaliat
Ahkeraliisa ja ruukkudaaliat sisäänkäynnin portaikossa.

Moni puutarhanhoitoa aloitteleva huomaa pian kirjoittavansa luetteloita puutarhansa kasveista, sipulikukkien lajikenimistä ja siementilauksista. Monet pitävät hyvinkin tarkkaa päiväkirjaa kaikista puutarhapuuhistaan. Blogi tarjoaa myös mahdollisuuden kirjoittaa puutarhapäiväkirjaa, kuten myös Rikkaruohoelämää-blogissa todetaan, mutta samalla blogin avulla kokemuksiaan voi jakaa myös muiden puutarhaharrastajien kanssa.

Kurkkuyrtti ja nukkapähkämö
Rohtopurasruoho ja nukkapähkämö kasvavat viljelypalstan perennamaassa.

Blogia kirjoittaessani toivon tietenkin, että kuvani ja tekstini tavoittaisivat lukijoita ja että ne lukijoita ilahduttaisivat.  Julkaisutahtini on tosin tällä hetkellä kovin verkkainen, sillä päivätyö ja meneillään olevat opinnot vievät aikani melko tarkkaan. Toivoisin myös, että ehtisin kommentoimaan muiden blogeja useammin, sillä puutarhabloggareiden yhteisö on kannustava ja lämminhenkinen, ja keskustelut ovat antoisia. Blogeissa esiteltyjen puutarhojen kirjo on niin monipuolinen, että opittavaa ja ihasteltavaa on loputtomasti.

Salkopapu
Salkopavut ’Cosse Violette’ ja ’Cobra’ tuottivat somien kukkien lisäksi herkullisia papuja.

virginiantadyke-ja-tuoksumiekkalilja
Kimalaiset rakastavat virginiantädykettä. Tuoksumiekkaliljan lehdet ovat kauniit pitkälle syksyyn.

Pak choi ja erba stella
Pak choi ’Rubi’ tuotti satoa vielä syyskuussa. Plantago coronopus ’Erba stella’ -salaattikasvilla ei taida vielä olla suomenkielistä nimeä, mutta italiankielinen lajikenimi tarkoittaa tähtiruohoa.

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.  Jokainen kotipuutarhuri haluaa tehdä puutarhastaan paikan, jossa itse viihtyy. Myös blogista on hyvä tehdä sellainen virtuaalinen tila, jossa tuntee olonsa kotoisaksi. Jokainen voi itse valita, kirjoittaako nimimerkillä vai omalla nimellään, ja päättää, kirjoittaako vain puutarhaharrastuksesta vai myös muista asioista. Ilmaisia blogialustoja on helppo kokeilla, kunnes löytää mieleisensä. Kuvien ottamiseen ei välttämättä tarvita järjestelmäkameraa, ja verkosta ladattavilla ilmaisilla kuvankäsittelyohjelmilla pääsee myös hyvin alkuun.

Samettikukka ja karhunvadelma
Samettikukka ’Burning Embers’ ja karhunvadelma, joka kypsyttää marjojaan vähitellen usean viikon ajan.

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi. Sain tunnustuksen Rikkaruohoelämää -blogilta.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi. Tämä haaste on varmaankin jo ehtinyt kiertää laajasti puutarhablogeja, mutta jaan tunnustuksen kuitenkin eteenpäin seuraaville  10 blogille:

1.  Arjen karusellissaBlogger Recognition Award
2. Kastanjan varjossa
3. Kukka & kaali
4. Mielen lumoa
5. Muusan elokuu
6. Oravan kesäpesä
7. Puutarhassa
8. Puutarhan lumo
9. Punainen pihlaja
10. Saran mökissä ja puutarhassa

Ajan kulku

Maanpeitekasvit
Lokakuu oli tänä vuonna lempeä ja lähes sateeton, ja piha täyttyi hiljalleen kuivista, kahisevista vaahteranlehdistä. Ehdin puutarhatöihin kuitenkin vain ohimennen, sillä viikonloput ovat kuluneet syntymäpäiväjuhlissa. Puutarha sai rauhassa seurata syksyn tuloa tarhurin kohotellessa onnittelumaljoja ja laulaessa onnittelulauluja toisaalla. Syntymäpäiväsankareista nuorin oli 18 vuotta täyttänyt poikani, ja vanhimmat juhlittavat olivat äitini ja tätini, jotka täyttivät yhdeksänkymmentä.

Ajan kulkua on vaikea käsittää, vaikka lapsen kasvaminen aikuiseksi sen selvästi osoittaakin. Eilenhän vasta astuimme pihaportista sisään aurinkoisena lokakuun sunnuntaina mukanamme viikon vanha pienokainen. Kadunvarren vaahterat leiskuivat keltaisina ja punaisina, enkä tainnut silloinkaan ehtiä haravoimaan niiden lehtiä. Tänään hän on jo aikuinen ja astuu samasta portista kullankeltaisten lehtien täplittämälle kadulle huolettomin ja varmoin askelin. Samat vaahterat kaartavat yhä oksansa pihaportin ylle, ja menneet vuodet ovat kaikkialla läsnä, mutta silti peruuttamattomasti ohitse.
Kotkansiipi
Yhdeksänkymmentä vuotta täyttäneestä äidistäni vuosien kulumista sen sijaan tuskin huomaa. Viikko syntymäpäiväjuhlien jälkeen äitini kertoo puhelimessa viettäneensä päivät puutarhatöissä. Hän sanoo tyhjentäneensä perennapenkkeihin kymmenen säkillistä multaa ja sen jälkeen haravoineensa laajat nurmikenttänsä, jo toisen kerran tänä syksynä. Sitä ennen äiti on tietenkin leikannut nurmikot, nostanut talven perunat ja porkkanat ja kääntänyt kasvimaan, kuten joka syksy yli viidenkymmenen vuoden ajan. Kesäisin yhdeksänkymmentävuotias huristelee puutarhatraktorilla ja käyttelee tottuneesti trimmeriään. Joka syksy hän sanoo, ettei seuraavana kesänä aio istuttaa enää mitään uutta pihaansa. Joka kevät puutarhalapio ilmestyy kuitenkin takaoven pieleen, ja joka kesä sitä tarvitaan. Äidin muistellessa puutarhassa elettyjä vuosia kesät sulautuvat jo joskus toisiinsa, onhan niitä takana jo niin monta.
Syksy puutarhassa
Purppuraheisiangervo
Syksy etenee vääjäämättä ja päivät lyhenevät, mutta samalla puutarha syttyy loistamaan kuin pakenevaa valoa tavoitellen. Pensasaidanteessa purppuraheisiangervon vierellä kasvava koivuangervo muuttuu yht’äkkiä heleän keltaiseksi, eikä sitä voi olla enää huomaamatta. Purppuraheisiangervon ja valkokirjokanukan lehdet eivät sen sijaan saa paljonkaan syysväriä, mutta siinä missä ne kesällä tuovat mukavaa vaihtelua vihreän keskelle, ovat ne nyt rauhallinen tausta syksyn väriloiston rinnalla. Myös maanpeitekasveina kasvavat tumma- ja kirjavalehtiset perennat kuten peipit ja purppurakeijunkukat tuovat vaihtelua vihreälehtisten kasvien joukkoon ja samalla toistavat ja korostavat koristepensaiden värejä.
Purppurakeijunkukka
Purppuraheisiangervo syyshortensia
Sisäpihan seinustalla kasvavan syyshortensian kukat ovat olleet tänä syksynä ihanan vaaleanpunaiset. Hortensia onkin saanut piharemontin jälkeen paljon enemmän valoa kuin aiemmin. Purppuraheisiangervon tummat lehdet ja hortensian punertuvat kukat sopivat mielestäni hyvin yhteen.
Pergola
BetonimuuriJuhlimisen lomassa olen sentään muutaman kerran ehtinyt pihatöihin. Olemme mieheni kanssa pystyttäneet remontin ajaksi poistetun piha-aidan takaisin paikalleen ja kiinnittäneet uuteen pergolarakenteeseen raudoitusverkkoa, joka toimii sekä turvakaiteena että köynnöstukena. Turvakaide on välttämätön, sillä ylä- ja alapihan välisen muurin korkeus on lähes kaksi metriä. 8 mm:n vahvuinen raudoitusverkko on tarkoitukseen tarpeeksi tukeva, mutta näyttää kuitenkin kevyeltä. Köynnöskasvit tulevat aikanaan peittämään koko pergolarakenteen ja muodostamaan näkösuojan tonttien välille. Aiemmin suuren terijoensalavan latvus peitti läntisen taivaan kokonaan, mutta senkin jälkeen kun kahden metrin korkuinen pergola on peittynyt köynnöksiin, pääsee ilta-aurinko paistamaan pihalle. Sisäpiha on lisääntyneen valon ja avaruuden ansiosta nyt aivan erilainen tila kuin aiemmin.

Sisäpihan sorapinta kaipaa vielä hieman korjailua, mutta sain syksyn aikana lähes kaikki uuden istutusalueen kasvit istutettua. Ensimmäiseksi istutin tietenkin köynnökset: kiinanlaikkuköynnöksen, köynnöshortensian, muutaman imukärhivilliviinin sekä kaksi piippuköynnöstä ja lumikärhöä. Lisäksi istutin alueelle pylväspihlajan, syyshortensian ja pylväsmäisen ’Hicksii’ -marjakuusen sekä kääpiömarjakuusen. Ehdin myös istuttaa jonkin verran perennoja ja muutamia seppelvarpuja muurin harjan tuntumaan. Seppelvarpua olen nähnyt paljon lähikortteleissa muurien ja rakenteiden pehmentäjänä, ja valoisalla paikalla se saa myös kauniin syysvärin. Viime hetkellä ehdin kukkasipuliostoksillekin, ja löysin muutaman pussillisen lumikelloja ja runoilijanarsisseja. Viime viikolla sain vielä haalittua alelaarista viimeiset valkoisen jättilaukan sipulit, mutta myöhäisen istutusajankohdan vuoksi niiden menestymisestä ei liene takeita.
Punaluppio
Perennojen istuttaminen jatkuu vielä ensi keväänä. Viljelypalstalla siemenestä kasvattamani punaluppiot ovat kukkineet iloisesti koko syksyn, ja haluan siirtää osan niistä kasvamaan uudelle istutusalueelle syyshortensian tuntumaan. Arvelen, että syyshortensian suuret, punertuvat kukinnot ja punaluppion tummat, nappimaiset kukat näyttäisivät hauskoilta yhdessä. Minua vaivaa myös syysvuokkovillitys, sillä keväällä takapihalle istuttamani syysvuokot puhkesivat kukkaan heti ensimmäisenä kesänään. Kukat ovat niin viehättäviä, että haluan istuttaa syysvuokkoja myös sisäpihalle. Mutta pian on marraskuu, ja puutarhatyöt taukoavat hetkeksi. Mutta vain hetkeksi, sillä silmänräpäyksen kuluttua on jälleen kevät.
Syystulet

”Meidän tulee viljellä puutarhaamme”

Il faut cultiver notre jardin
Osaan vain yhden lauseen ranskaa. Kirjoitin sen viime kesänä varmuuden vuoksi muistiin kottikärryn laitaan, etten unohtaisi sitä: ”Il faut cultiver notre jardin”, eli suomeksi ”meidän tulee viljellä puutarhaamme”.  Lause on Voltairen romaanista Candide, joka ilmestyi Ranskassa vuonna 1759, mutta on suomennettu vasta vuonna 1953. Puutarhaharrastaja pärjää hyvin tällä yhdellä ranskan kielen lauseella, sillä sopiihan sen tokaista lopputulemana hyvinkin monenlaisen keskustelun päätteeksi, aivan kuten kirjan päähenkilökin teki. Voltairen kirja on yhteiskunnallinen satiiri, joka tuntuu aina luettaessa yhtä tuoreelta: miksipä me olisimme parissa sadassa vuodessa muuttuneet. Kirjan henkilöt päätyvät monien vaiheiden jälkeen resuisina ja rahattomina sekä maailmaan ja ihmisiin pettyneinä Konstantinopoliin ja tapaavat siellä appelsiinipuiden alla istuvan, puutarhaansa hoitavan vanhuksen. Tämä ei piittaa kaupungissa meneillään olevasta valtakamppailusta – kuinkas sattuikaan – vaan viljelee puutarhaansa, sillä hänen sanojensa mukaan ”työ pitää meistä loitolla kolme suurta onnettomuutta: ikävystymisen, paheen ja puutteen.”

Kirjan vanhus tarjoaa vierailleen ”appelsiineja, sitruunia, limoneja, ananasta, pistasioita ja mokkakahvia”, eikä halua tietää mistä kaupungissa milloinkin hälistään. Meidän on mahdotonta olla tietämättä mitä maailmalla tapahtuu, mutta ehkä työ puutarhassa auttaa kestämään huonot uutiset, turhautumisen ja voimattomuuden.
Virginiantädyke
Virginiantädyke
Minun puutarhassani ei kasva ”sitruunia ja pistasioita”, mutta viljelypalstalla tuoksuu kuitenkin piparminttu, salvia ja mäkimeirami. Portin pielessä kasvaa valkoista ja violettia virginiantädykettä, jonka pitkissä, keihäsmäisissä kukinnoissa kiipeilee medestä juopuneita kimalaisia. Pienikukkainen kärhö selvisi kuin selvisikin ensimmäisestä talvestaan, ja se kietoutuu nyt tädykkeiden korkeisiin kukkavarsiin ja availee pallomaisia nuppujaan.
Nukkapähkämö
Kimalaiset kömpivät vaivalloisesti ylös nukkapähkämön pitkiä, hopeanvärisen nukan peittämiä kukintoja ja tarkistavat jokaisen kukan. Pölyttäjien päättymättömän aherruksen katselu on rentouttavaa ja lohdullista: työ todellakin pitää niistä ikävystymisen ja puutteen loitolla, paheista ne tuskin tietävät. Minun tehtäväkseni jää tarjota kimalaisille ja mehiläisille mahdollisimman paljon sopivia työpaikkoja.

Kotipihassa huomasin ensimmäisen kerran, että valkoisessa tarhajaloangervossa on voimakas tuoksu, joka leijailee lämpimässä kesäillassa. Lajike on nimeltään ’Brautschleier’, morsiushuntu. Tummalehtinen keijunkukka sopii valkoisen jaloangervon viereen. Valo ja lämpö ovat varmaankin saaneet jaloangervon kukoistamaan, sillä taloyhtiöpihalla on meneillään iso remontti, jonka seurauksena suuri terijoensalava on rouhaistu pois, mutta siitä myöhemmin. Heinäkuussa puutarhan kiireet hellittävät, ja on aikaa ottaa käteen vaikka hyvä kirja.
Jaloangervo

Puutarhani hetki

Aruncus dioicus
Aamukastetta puutarhassa -blogissa pohdittiin muutama viikko sitten, mihin aikaan kesästä koittaa oman puutarhan paras hetki ja kehotettiin muitakin asiaa miettimään. Huhtikuussa meidän pihallamme on parhaisiin hetkiin vielä aikaa, sillä lumen alta paljastunut piha näyttää juuri nyt hieman väsyneeltä ja harmaalta. Viime kesän perennanvarsien ja lehtien lomasta pilkistää vasta pieniä tulppaanien, narsissien ja jättilaukkojen versoja. Onneksi pihalla kasvaa jonkin verran ainavihantaa varjoyrttiä, rönsyansikkaa ja lehtotaponlehteä. Myös peittokurjenpolvien vihreät lehdet odottavat valmiina kesää kuin pienet suppuun taitetut sateenvarjot. Pensasistutusten alla kasvava pikkutalvio tuntuu sen sijaan kärsineen talven aikana. Ehkä lunta oli liian vähän tammikuun kovien pakkasten aikaan. Tarvitsen siis vielä viime kesän kuvamuistoja päättääkseni, mikä on minun puutarhani paras hetki.

Ensin on ehkä kysyttävä, millaisia hetkiä haluan puutarhassani viettää? Mitä haluaisin puutarhassa kokea, millaisia ajatuksia tai tunteita puutarhan pitäisi minussa herättää? Usein arvostamme asioita ja ympäristöjä, jotka ovat käytännöllisiä, tehokkaita ja asiallisia. Pihan tai puutarhan pitäisi kuitenkin olla paikka, joka rentouttaa, virkistää ja  tuottaa kauneuselämyksiä. Eikö puutarha voisi silloin olla vaikkapa sadunomainen, runollinen tai hurmaava – tai hassu ja humoristinen, aivan käyttäjänsä mieltymysten mukaan.
Aruncus dioicus
Pihan tai puutarhan on tietenkin oltava toimiva, ja ylläpidonkin pitäisi sujua joutuisasti. Kun nämä seikat ovat kohdallaan, puutarhan tunnelman luominen vasta alkaa. Puutarha – tai vaikka taloyhtiöpiha – voi olla paikka, jonne tullessa kaupungin häly ja melu ja omien ajatusten kohina hetkeksi vaimenee, ja jossa voi pysähtyä kokemaan jonkin ohikiitävän, mutta kauneutta täynnä olevan hetken.

On myönnettävä, että taloyhtiöpihaamme ei ehkä vielä voi kutsua satumaiseksi tai runolliseksi. Kesäkuun loppupuolelle ajoittuu kuitenkin hetkiä, jolloin valo osuu sopivasti juuri aukeamaisillaan olevaan juhannusruusuun, valkokirjokanukan koristeelliset lehdet ovat raikkaimmillaan, ja töyhtöangervon huiskilokukinnot täyttyvät tuhansista helmimäisistä nupuista.Rosa Spinosissima 'Plena', Cornus Alba 'Elegantissima'
Samaan aikaan valkoinen kiinanpioni ’Festiva maxima’ aloittaa kukintaansa. Pionin nuppuja on niiden auetessa mielenkiintoista seurata, sillä verholehdissä on usein häivähdys samaa punaista, joka koristaa terälehtien reunoja kukan avauduttua. Tämä pioni on upea kukkiessaan, mutta nuppujen avautuminen on aina yhtä jännittävää.
Paeonia Lactiflora 'Festiva Maxima'
Puutarhan keskikesä tarjoaa paljon kauniita yksityiskohtia. Valkoreunakuunliljan kellanvihreiden ja valkoisten lehtien värit muistuttavat karttaa tai maalausta ja asettuvat kaikissa lehdissä eri tavalla. Lehtisuonten matemaattisen tarkka symmetria lisää lehtien kauneutta. Tarvitaan vain rauhallinen hetki, jolloin malttaa pysähtyä katsomaan.Hosta Albo-marginata
Hosta Albo-marginata

FAVOURITE MOMENT IN THE GARDEN

Some weeks ago Aamukastetta puutarhassa -blog asked other garden bloggers what is the best moment in their gardens. I believe my garden provides the best moments at the end of June. That is the time when the double white burnet rose opens its lovely blooms next to the variegated dogwood. Around the same time one of my favourite tall perennials, the goat’s beard, develops thousands of pearl-like buds in its panicles. In the small insular yard, my white Chinese peony ’Festiva maxima’ is also about to open its buds. The green sepals often carry a hint of red, the same colour that is drizzled on the bloom itself when it is fully open. Hostas with their impressive leaves are often used as fillers in shady areas, but the variegated forms are truly lovely to examine at close range. It only takes a moment to sit down and take it all in.