#Kirjacorner / Vanhoja suomalaisia puutarhoja

Vanhoja suomalaisia puutarhoja
Muutama päivä sitten kiirehdin kirjakauppaan etsimään romaania, jonka halusin saada nopeasti käsiini. Kaupungin pääkirjasto on remontin vuoksi pitkään suljettu, joten suuntasin ostoksille. Pokkari löytyikin heti,  mutta samalla reissulla toteutui pitkäaikainen toiveeni: Eeva Ruoffin kirjasta Vanhoja suomalaisia puutarhoja on viimein otettu uusi painos. Olen kyllä lainannut kirjan aiemmin kirjastosta, mutta ensimmäinen painos oli pitkään loppuunmyyty, enkä voinut hankkia kirjaa itselleni. Kerran jopa näin kirjan divarin ikkunassa, mutta riensin kiireessä ohitse ja päätin palata seuraavana päivänä hakemaan sen. Mutta silloin kirja oli tietenkin jo poissa, samoin kuin ikkunassa ollut toinen kirja, jonka kannessa oli kaunis kuva Nefertitistä, egyptiläisestä kuningattaresta. Kaduin pitkään, etten ostanut heti talteen molempia ihanuuksia. Jos on viehtynyt sekä historiasta että puutarhoista, on hupsu, jos kiirehtii tuollaisten aarteiden ohitse.

Mutta nyt Vanhoja suomalaisia puutarhoja on edessäni, eikä kolea toukokuukaan enää harmita, kun voin uppoutua vanhojen puutarhojen kiehtoviin tarinoihin. Tämä on samalla ensimmäinen postaukseni #Kirjacorner -sarjassa, jonka Kukkala-blogin Sanna aloitti, ja jossa monet bloggaajat ovat esitelleet mainioita kirjalöytöjään.
Vanhoja suomalaisia puutarhoja
Kirjassa esitellään yli 30 historiallista suomalaista puutarhaa 1600-luvulta alkaen. Luostareiden ja linnojen puutarhoista on säilynyt joitakin tietoja jo 1400- ja 1500-luvuilta. Tiedetään esimerkiksi, että 1550-luvulla Turun linnan ryytitarhassa Aurajoen rannalla on ollut  huvimaja, ja että hieman myöhemmin siellä on ollut sinappimaa sekä omena-ja kirsikkapuita. Hieman ennen uuden ajan alkua ryytimaassa on jo kasvanut laventelia, rosmariinia sekä neilikoita, tuon ajan arvostetuimpia kukkia.

Turun akatemian lääkekasvitarhan johtajana 1600-luvulla toiminut Elias Tillands toimitti kaksi luetteloa Turun seudulla esiintyneistä viljelykasveista. Kasvien joukossa ovat muun muassa härkäpapu, kynsilaukka, punajuuri, libersticka, mirriami ja piparutinjuuri. Tillandsin luetteloissa kasvit mainitaan tieteellisten nimien lisäksi myös ruotsiksi ja suomeksi tai suomalaistuneessa muodossa. Vanhoja suomalaisia puutarhoja
Näyttäviä puutarhoja saatettiin tietenkin rakentaa vain suurimmissa kartanoissa ja pappiloissa. 1700-luvulla puutarhakulttuuri sai pontta myös valistuksen ajan ihanteista, jolloin innokkaasti etsittiin ja kokeiltiin uusia Suomen ilmasto-oloissa menestyviä hyötykasveja. Tuolta ajalta on peräisin muun muassa Rosenlundin puutarha Pietarsaaressa, jossa ilmeisesti kasvoivat aikakauden pohjoisimmat hedelmäpuut. Muotopuutarhojen suosio jatkui Pohjolassa pitkään 1800-luvulle, kunnes maisematyyliset puistot ja puutarhat alkoivat yleistyä. Myös kukkatarhat yleistyivät, kun ensimmäiset siemenliikkeet perustettiin 1850-luvun vaiheilla Turkuun, Helsinkiin ja Viipuriin. Myöhemmin herraskartanoiden pihoilla ja kaupunkien puistoissa tulivat muotiin kuvioistutukset, joiden toteuttaminen vaati tuhansien kasvien kasvattamista kasvilavoissa ja kasvihuoneissa ja tietenkin paljon työvoimaa.

Puutarhojen perustaminen muuttui harvojen huvista laajemman kansanosan harrastukseksi kuitenkin vasta 1800-luvun lopulla. Suurissa kartanoissa näyttävän puutarhan ajateltiin aikoinaan varmaankin kuuluvan säädynmukaiseen elämäntapaan, mutta minusta paras syy istuttaa kasveja niin suureen kuin pieneenkin puutarhaan on kirjan viimeisen luvun otsikon mukaisesti ”aivan vain niiden ihanuuden takia”. Vanhoja suomalaisia puutarhoja