Vaaleanpunaista!

IMG_0583-2
Maaliskuussa kinokset peittävät vielä puutarhan, mutta pitenevät päivät ja pakkaspäivien kauniit auringonlaskut enteilevät jo kevättä. Vielä on kuitenkin hyvin aikaa tehdä suunnitelmia puutarhan kesää varten. Puutarha ei ole – onneksi – koskaan valmis. Kätevää tietenkin olisi, jos työn alla kulloinkin oleva puutarhan osa tulisi kerralla kuntoon. Usein kuitenkin käy niin, että että seuraavana vuonna tarhurin päähän pälkähtää uusi, parempi idea kasvien yhdistelemiseksi, ja lapioon on tartuttava taas.

Talvella lumen tuiskutessa on hauska sommitella muistikirjaan kaikenlaisia kasviyhdistelmiä, joista osa saattaa toteutua, osa taas jäädä vain haaveeksi. Useimmiten suunnitelmiin tulee valittua omia lempivärejä, joiden määrä on melko suppea. Olen esimerkiksi aina kuvitellut, että en pidä vaaleanpunaisesta.  Joskus teinivuosina hempeä, lempeä ja tyttömäinen vaaleanpunainen joutui boikottilistalleni ja jäi sinne vuosikymmeniksi.  En voi edelleenkään kuvitella hankkivani vaaleanpunaista käsilaukkua (varmistin asian tekemällä huvikseni googlehaun hakusanoilla ”pink handbag”), mutta puutarhassa vaaleanpunainen onkin ihan toinen juttu. Talvella puutarhakuvia järjestellessäni huomasin, että olenkin näköjään kuvannut vaaleanpunaisin kukin kukkivia puutarhakasveja antaumuksella monenlaisissa puutarhoissa, ja että osa niistä kasvaa peräti omalla pihallani tai palstallani!

Ensimmäisessä kuvassa on preeriamesiangervo, joka kasvaa Eiranpuistossa Helsingissä. Puiston laajat perennaistutukset ovat kauneimmillaan yleensä heinäkuussa. Preeriamesiangervo muistuttaa kotoista mesiangervoamme, mutta suuret huiskilokukinnot  ovat kuin vaaleanpunaista hattaraa. Jos puutarhaan tarvitaan kerralla kunnon annos vaaleanpunaista, preeriamesiangervo on oikea valinta. Kasvi viihtyy aurinkoisella ja syvämultaisella kasvupaikalla.Purppuraheisiangervo ja jaloangelma
Omalla taloyhtiöpihallamme valo-olot ovat varjoiset tai puolivarjoiset, mutta vaaleanpunaista löytyy sieltäkin. Koristeomenapuun ja purppuraheisiangervon välissä kasvaa jaloängelmä, joka kukkii runsain pienin kukin heinäkuussa. Purppuraheisiangervon tumman violetit, lähes mustat lehdet ja jaloängelmän kukkien hento vaaleanpunainen on mielestäni ihana yhdistelmä. Lisäksi ängelmä kukkii sen jälkeen, kun heisiangervon kukinta on jo ohitse. Jaloängelmä kärsi ikävä kyllä kovin parista lumettomasta talvesta, mutta kasvi on kuitenkin vielä hengissä ja toivottavasti toipuu entiseen loistoonsa.
RosaAspirin
Hatanpään arboretum on kotikaupungin paras viikonlopun retkikohde etenkin heinäkuussa, kun ruusutarhan ryhmäruusut kukkivat. Siellä menen aina ensimmäiseksi tervehtimään vanhaa suosikkiani, Aspirin-ruusua. Ruusu on matalakasvuinen ja pensaassa on samaan aikaan vasta aukeamassa olevia voimakkaan vaaleanpunaisia kukkia ja täysin auenneita lähes valkoisia kukkia. Tälle ihanalle ruusulle taloyhtiöpihalla ei ole tarpeeksi valoa, joten käyn suosiolla ihailemassa sitä kaupungin ruusutarhassa.
IMG_0351-2
Jos kuitenkin hankkisin Aspirin-ruusun, olisi minun istutettava se viljelypalstan perennamaahan, joka on tarpeeksi aurinkoinen. Siellä kasvaa valmiiksi isotähtiputken vaaleanpunaista Roma-lajketta, joka sopisikin hyvin ruusun kaveriksi. Roma-lajikkeen kukkien sävy sopisi täydellisesti Aspirin-ruusun kukkien vaaleanpunaisen sävyyn. Tämä seikka olisikin hyvä perustelu ruusun hankintaa silmälläpitäen.
Hopeapensas ja akileija
Vaaleanpunainen sopii yhteen myös kasvien kanssa, joilla on hopeanväriset lehdet. Yllä olevassa kuvassa ollaan äitini puutarhassa, jossa vanha hopeapensas kasvaa yksittäispensaana nurmikolla ja ilta-aurinko heijastuu sen metallinhohtoisista lehdistä. Pihalla akileijat elävät omaa elämäänsä ja jokainen sukupolvi tuottaa uusia väriyhdistelmiä, joista hennon sinipunaisina kukkivat yksilöt ovat täydellinen pari hopeapensaalle. Vaikka hopeapensas onkin kotoisin Pohjois-Amerikan länsirannikolta, sen nahkeat, hopeiset lehdet tuovat mieleen Välimeren maiden oliivipuut ja auringon paahteen. Papulanruusu
Hieman ennen akilejoja äidin puutarhassa kukkii ihanasti tuoksuva, vanha pensasruusu, joka muistuttaa Papulanruusua.  Se on todennäköisesti isoisäni tai isosetäni istuttama jo 1930-luvulla. Ruusua oli ennen pihassa paljon, mutta ainoa jäljellä oleva pensas kasvaa nyt suuren lehtikuusen alla. Puihin viritetään kesällä pyykkinarut, joilla kuivuvat isoäitini ja äitini nimikoimat keittiöpyyhkeet. Tuoksuva ruusu ja pyykkinarulla liehuvat vanhat, jo läpikuultaviksi kuluneet pyyheliinat muodostavat kesän nostalgisimman yhdistelmän! Varjolilja ja kotkansiipi
Vaaleanpunaisen varjoliljan pitäisi tietenkin olla jokaisen varjopuutarhan luottoperenna, mutta melko hitaasti olen saanut sen taloyhtiöpihalla kotiutumaan. Nyt pihalla kuitenkin kasvaa muutama elinvoimainen yksilö, ja koetan lisätä sitä hieman kaikkialle, sillä varjolilja on kestävä perinneperenna, joka kukkii pitkään. Myös siemenkodat ovat syksyllä koristeelliset. Blodax hortensia Pinky Winky
IMG_2441-2
Vaaleanpunainen ei petä syksylläkään. Syyskimikillä on tumman violetit lehdet ja varret ja valkoiset tähkämäiset kukinnot. Syyshortensiat  kukkivat ensipakkasiin saakka, ja aurinkoisella paikalla kukinnot punertuvat syksyn mittaan. Kuvassa hortensia ’Pinky Winky’, jonka kukat muuttuvat syksyllä syvän vaaleanpunaisiksi. Syysvuokot jatkavat kesää perennamaassa, ja vaaleanpunainen lajike sopii etenkin tummalehtisten perennojen tai pensaiden edustalle. Syyskimikki, syysvuokko ja hortensia kasvavat viljelypalstani perennamaassa.
Jaloruusu
Yllä olevan kuvan ryhmäruusu on kuin kulhollinen mansikkasorbettia, ja olen kuvannut sen Hatanpään ruusutarhassa vuosi sitten syyskuussa. Vaaleanpunainen pitää siis pintansa keväästä syksyyn. Ruusun nimi ei ole muistissa, mutta menen mielelläni selvittämään sen ensi kesänä ja nauttimaan siekailematta kaikista vaaleanpunaisen sävyistä.

#Kirjacorner / Vanhoja suomalaisia puutarhoja

Vanhoja suomalaisia puutarhoja
Muutama päivä sitten kiirehdin kirjakauppaan etsimään romaania, jonka halusin saada nopeasti käsiini. Kaupungin pääkirjasto on remontin vuoksi pitkään suljettu, joten suuntasin ostoksille. Pokkari löytyikin heti,  mutta samalla reissulla toteutui pitkäaikainen toiveeni: Eeva Ruoffin kirjasta Vanhoja suomalaisia puutarhoja on viimein otettu uusi painos. Olen kyllä lainannut kirjan aiemmin kirjastosta, mutta ensimmäinen painos oli pitkään loppuunmyyty, enkä voinut hankkia kirjaa itselleni. Kerran jopa näin kirjan divarin ikkunassa, mutta riensin kiireessä ohitse ja päätin palata seuraavana päivänä hakemaan sen. Mutta silloin kirja oli tietenkin jo poissa, samoin kuin ikkunassa ollut toinen kirja, jonka kannessa oli kaunis kuva Nefertitistä, egyptiläisestä kuningattaresta. Kaduin pitkään, etten ostanut heti talteen molempia ihanuuksia. Jos on viehtynyt sekä historiasta että puutarhoista, on hupsu, jos kiirehtii tuollaisten aarteiden ohitse.

Mutta nyt Vanhoja suomalaisia puutarhoja on edessäni, eikä kolea toukokuukaan enää harmita, kun voin uppoutua vanhojen puutarhojen kiehtoviin tarinoihin. Tämä on samalla ensimmäinen postaukseni #Kirjacorner -sarjassa, jonka Kukkala-blogin Sanna aloitti, ja jossa monet bloggaajat ovat esitelleet mainioita kirjalöytöjään.
Vanhoja suomalaisia puutarhoja
Kirjassa esitellään yli 30 historiallista suomalaista puutarhaa 1600-luvulta alkaen. Luostareiden ja linnojen puutarhoista on säilynyt joitakin tietoja jo 1400- ja 1500-luvuilta. Tiedetään esimerkiksi, että 1550-luvulla Turun linnan ryytitarhassa Aurajoen rannalla on ollut  huvimaja, ja että hieman myöhemmin siellä on ollut sinappimaa sekä omena-ja kirsikkapuita. Hieman ennen uuden ajan alkua ryytimaassa on jo kasvanut laventelia, rosmariinia sekä neilikoita, tuon ajan arvostetuimpia kukkia.

Turun akatemian lääkekasvitarhan johtajana 1600-luvulla toiminut Elias Tillands toimitti kaksi luetteloa Turun seudulla esiintyneistä viljelykasveista. Kasvien joukossa ovat muun muassa härkäpapu, kynsilaukka, punajuuri, libersticka, mirriami ja piparutinjuuri. Tillandsin luetteloissa kasvit mainitaan tieteellisten nimien lisäksi myös ruotsiksi ja suomeksi tai suomalaistuneessa muodossa. Vanhoja suomalaisia puutarhoja
Näyttäviä puutarhoja saatettiin tietenkin rakentaa vain suurimmissa kartanoissa ja pappiloissa. 1700-luvulla puutarhakulttuuri sai pontta myös valistuksen ajan ihanteista, jolloin innokkaasti etsittiin ja kokeiltiin uusia Suomen ilmasto-oloissa menestyviä hyötykasveja. Tuolta ajalta on peräisin muun muassa Rosenlundin puutarha Pietarsaaressa, jossa ilmeisesti kasvoivat aikakauden pohjoisimmat hedelmäpuut. Muotopuutarhojen suosio jatkui Pohjolassa pitkään 1800-luvulle, kunnes maisematyyliset puistot ja puutarhat alkoivat yleistyä. Myös kukkatarhat yleistyivät, kun ensimmäiset siemenliikkeet perustettiin 1850-luvun vaiheilla Turkuun, Helsinkiin ja Viipuriin. Myöhemmin herraskartanoiden pihoilla ja kaupunkien puistoissa tulivat muotiin kuvioistutukset, joiden toteuttaminen vaati tuhansien kasvien kasvattamista kasvilavoissa ja kasvihuoneissa ja tietenkin paljon työvoimaa.

Puutarhojen perustaminen muuttui harvojen huvista laajemman kansanosan harrastukseksi kuitenkin vasta 1800-luvun lopulla. Suurissa kartanoissa näyttävän puutarhan ajateltiin aikoinaan varmaankin kuuluvan säädynmukaiseen elämäntapaan, mutta minusta paras syy istuttaa kasveja niin suureen kuin pieneenkin puutarhaan on kirjan viimeisen luvun otsikon mukaisesti ”aivan vain niiden ihanuuden takia”. Vanhoja suomalaisia puutarhoja

Puutarhamessuilla 21.-23.4.

Pihasyreeni
Pihasyreeni on kaikille tuttu perinnekasvi 

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa pidetään jälleen Puutarhamessut tulevana viikonloppuna, eli 21.-23.4. Olen puutarhamessuilla puhumassa sekä perinnekasveista että toisaalta haitallisista vieraskasvilajeista ja niiden torjuntamenetelmistä.

Perinnekasvien kohdalla pohditaan, mikä tekee kasvista perinnekasvin, ja miksi vanhoja koriste- ja hyötykasveja kannattaa edelleen viljellä ja suosia. Samalla käydään läpi tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin perinnekasveja puista perennoihin.

Jättipalsami
Jättipalsami on nopeasti leviävä haitallinen vieraskasvilaji

Haitalliset vieraskasvilajit taas ovat pihoilta ja puutarhoista luontoon karanneita koristekasveja, jotka luontoon levitessään syrjäyttävät alkuperäisiä kasvilajejamme ja aiheuttavat monenlaista haittaa. Messuilla selviää, miten jättipalsamiesiintymän saa torjuttua pysyvästi ja miksi lupiinia ei kannata päästää leviämään luontoon.

Puutarhamessujen ohjelma löytyy täältä.

Tervetuloa messuille!

 

 

Kevättunnelmia

Helmililja
Kevään tulo on varmaa, kun varhain aamulla pihalta kuuluu mustarastaan heleä laulu. Myös talitiaiset ja sinitiaiset pyrähtelevät sinne tänne pihapuissa ja tutkivat taloyhtiössämme tarjolla olevia yksiöitä, joihin olemme tehneet kuntotarkastuksen talven aikana. Lumi on kadonnut pihalta jo viikkoja sitten, ja nurmikon ja istutusalueet peittänyt pahaenteisen näköinen jääkansi on sekin jo haihtunut kevätauringossa. Mitä oikullinen talvi on saanut tällä kertaa puutarhassa aikaan, emme vielä tiedä.

Puutarhan kesäsuunnitelmat täyttävät nyt ajatukset. Siementilaukset ovat saapuneet ja olohuone muuttuu pian taimikasvatushuoneeksi. Tuoksuliljojen sipulit ja daalioiden mukulat odottavat viileässä varastossa. Odottaisinko, miten viime kesänä istutetut uudet perennat lähtevät kasvuun, vai tilaisinko saman tien jokusen kasvin lisää? Katse kiertää lumesta paljaalla pihalla ja loihtii uuden istutusalueen tuonne ja toisen tänne. Ruotsalainen puutarhakirjailija Hannu Sarenström käyttää sanaa luftträdgård kuvatessaan puutarhaunelmointia uudessa kirjassaan Trädgårdslycka. Juuri siellä vietän aikaa huhtikuussa kun odotan, että oikeassa puutarhassa maa sulaa ja sen viekoitteleva tuoksu käy vastustamattomaksi. Sitä ennen pistäydyn kuitenkin kukkakaupassa ja tuon porrastasanteen isoon lasilyhtyyn ruukullisen valkoisia helmililjoja.

Ensilumen tuoksu

Koristeomenapuu Nukkapähkämö
Minun on tunnustettava – ja puutarhurin sanomana se kuulostaa ehkä hieman kummalliselta – että rakastan lunta ja jäätä. Lunta saisi minun puolestani sataa heti marraskuussa, sillä lumi karkottaa pimeyden kuin taikaiskusta. Viikko sitten saimmekin hetkeksi ensilumen, joka laskeutui hiljaa puiden oksille, valaisi pimeän takapihan ja peitti sopivasti myös laiskan puutarhurin haravoimatta jättämät vaahteranlehdet. Ensilumen satamisen hetki on aina yhtä jännittävä ja pysäyttävä, koska silloin kaikki muuttuu, syksy vaihtuu talveksi, ja on kuin siirtyisimme niillä sijoillamme maailmasta toiseen.Kurtturuusu
Vaikka kotipuutarhuri odottaisikin talven ajan kiihkeästi kevättä ja kasvukautta, on kunnon lumipeite näillä leveysasteilla tarpeen. Vain lumi suojaa puutarhakasveja paukkupakkasten aiheuttamilta vaurioilta. Viime tammikuun kova pakkanen ilman suojaavaa lunta teki paljon tuhoa puutarhoissa ja taimistoilla. Monet kotipuutarhurit viettivätkin kevään ja alkukesän pakkasen tekemiä tuhoja korjaillessaan. Tarhuri nukkuu pakkasyöt paremmin tietäessään, että lumi peittää puutarhan ja huolella vaalitut puutarhakasvit.Koiranheisi ja syyshortensiaLisäksi lumi tuoksuu, vaikka tuoksua onkin vaikea kuvailla. Vuosia sitten asuin Välimeren rannalla suuressa kaupungissa, jossa ei satanut koko kesänä. Pari kertaa kesän aikana etelätuuli toi mukanaan sateen sijasta hiekkaa, joka laskeutui hienona pölynä kaikkialle. Eräänä elokuun alun päivänä, jolloin lämpötila nousi lähelle neljääkymmentä astetta, ja kuumuus oli niin ankaraa, että koko kaupunki pysähtyi, minulle tuli yhtäkkiä ikävä lumen tuoksua, raikkaan ja kostean suojalumen tuoksua. Koetin kuvailla sitä sikäläisille ystävilleni, mutta huonolla menestyksellä. ”Eihän lumi voi tuoksua, sehän on vain kylmää!”, sain vastaukseksi. Mutta haluan silti uskoa, että lumi tuoksuu. Onhan pakkaslumen ja suojalumen tuoksussa on ilmeisen selvä ero, vaikka joku saattaakin väittää, että aistimus johtuu vain ilman lämpötilojen erosta.Lumimarja ja maanpeittokasvit
Uutta lunta odotellessa pitäisi lukea uudelleen Peter Høegin kirja Lumen taju, joka ilmestyi jo parikymmentä vuotta sitten. En erityisemmin välitä dekkareista, ja Høegin romaaninkin juoni on jo tainnut unohtua, mutta muistan nauttineeni kirjassa eniten lumen ja jään kuvauksista. Ehkä kaunein kauan odotetun ensilumen kuvaus on Emmi Itärannan muutama vuosi sitten ilmestyneessä esikoisteoksessa Teemestarin kirja. Vaikka kirjan aihe on synkkä, on kerronta runollista ja unenomaista, ja kirjan lopussa satava ensilumi on toivon vertauskuva.

Marraskuiseen aamuun on ihanaa herätä, kun huomaa, että maa on yön aikana peittynyt lumeen.Kasvimaalla marraskuussa

”Meidän tulee viljellä puutarhaamme”

Il faut cultiver notre jardin
Osaan vain yhden lauseen ranskaa. Kirjoitin sen viime kesänä varmuuden vuoksi muistiin kottikärryn laitaan, etten unohtaisi sitä: ”Il faut cultiver notre jardin”, eli suomeksi ”meidän tulee viljellä puutarhaamme”.  Lause on Voltairen romaanista Candide, joka ilmestyi Ranskassa vuonna 1759, mutta on suomennettu vasta vuonna 1953. Puutarhaharrastaja pärjää hyvin tällä yhdellä ranskan kielen lauseella, sillä sopiihan sen tokaista lopputulemana hyvinkin monenlaisen keskustelun päätteeksi, aivan kuten kirjan päähenkilökin teki. Voltairen kirja on yhteiskunnallinen satiiri, joka tuntuu aina luettaessa yhtä tuoreelta: miksipä me olisimme parissa sadassa vuodessa muuttuneet. Kirjan henkilöt päätyvät monien vaiheiden jälkeen resuisina ja rahattomina sekä maailmaan ja ihmisiin pettyneinä Konstantinopoliin ja tapaavat siellä appelsiinipuiden alla istuvan, puutarhaansa hoitavan vanhuksen. Tämä ei piittaa kaupungissa meneillään olevasta valtakamppailusta – kuinkas sattuikaan – vaan viljelee puutarhaansa, sillä hänen sanojensa mukaan ”työ pitää meistä loitolla kolme suurta onnettomuutta: ikävystymisen, paheen ja puutteen.”

Kirjan vanhus tarjoaa vierailleen ”appelsiineja, sitruunia, limoneja, ananasta, pistasioita ja mokkakahvia”, eikä halua tietää mistä kaupungissa milloinkin hälistään. Meidän on mahdotonta olla tietämättä mitä maailmalla tapahtuu, mutta ehkä työ puutarhassa auttaa kestämään huonot uutiset, turhautumisen ja voimattomuuden.
Virginiantädyke
Virginiantädyke
Minun puutarhassani ei kasva ”sitruunia ja pistasioita”, mutta viljelypalstalla tuoksuu kuitenkin piparminttu, salvia ja mäkimeirami. Portin pielessä kasvaa valkoista ja violettia virginiantädykettä, jonka pitkissä, keihäsmäisissä kukinnoissa kiipeilee medestä juopuneita kimalaisia. Pienikukkainen kärhö selvisi kuin selvisikin ensimmäisestä talvestaan, ja se kietoutuu nyt tädykkeiden korkeisiin kukkavarsiin ja availee pallomaisia nuppujaan.
Nukkapähkämö
Kimalaiset kömpivät vaivalloisesti ylös nukkapähkämön pitkiä, hopeanvärisen nukan peittämiä kukintoja ja tarkistavat jokaisen kukan. Pölyttäjien päättymättömän aherruksen katselu on rentouttavaa ja lohdullista: työ todellakin pitää niistä ikävystymisen ja puutteen loitolla, paheista ne tuskin tietävät. Minun tehtäväkseni jää tarjota kimalaisille ja mehiläisille mahdollisimman paljon sopivia työpaikkoja.

Kotipihassa huomasin ensimmäisen kerran, että valkoisessa tarhajaloangervossa on voimakas tuoksu, joka leijailee lämpimässä kesäillassa. Lajike on nimeltään ’Brautschleier’, morsiushuntu. Tummalehtinen keijunkukka sopii valkoisen jaloangervon viereen. Valo ja lämpö ovat varmaankin saaneet jaloangervon kukoistamaan, sillä taloyhtiöpihalla on meneillään iso remontti, jonka seurauksena suuri terijoensalava on rouhaistu pois, mutta siitä myöhemmin. Heinäkuussa puutarhan kiireet hellittävät, ja on aikaa ottaa käteen vaikka hyvä kirja.
Jaloangervo

Valoisat yöt puutarhassa

Purppuraheisiangervo
Mikä neuvoksi, jos ei ehdi hoitamaan puutarhaa päivisin? Ratkaisuja on tietenkin vain yksi: puutarhaa on hoidettava öisin. Ja mikä ilo onkaan viettää iltaöitä puutarhassa, kun purppuraheisiangervon kukat ovat yhtä vaaleanpunaisia kuin auringonlaskut, ja pikkujasmike tuoksuu ahomansikalle. Puutarhassa kasvaa muutama purppuraheisiangervo, joiden syvän violetit lehdet tuovat vaihtelua vihreyden keskelle. Kukkanuput ja kukat ovat hennon vaaleanpunaisia ja näyttävät ihanilta tummia lehtiä vasten. Sadetta kukat eivät harmi kyllä kestä, ja nyt parhaan kukinnan vei rankkasade. Hellepäivien lempeät illat ja  välillä raikkaan sateen nostattama maan tuoksu ovat tosin juuri ne syyt, miksi puutarha vetää tarhuria vastustamattomasti puoleensa.
Köynnöshortensia
Yksi puppuraheisi kasvaa lähellä köynnöshortensiaa, ja kasvien lehdet kasvavat toistensa lomaan. Köynnöshortensiassa viehättävintä ovat kukinnon keskustan pienet tähtimäiset kukat.
Pikkujasmike
Mistähän pikkujasmike on saanut huumaavan tuoksunsa? Englanninkielisessä maailmassa pensasta kutsutaan valeappelsiiniksi,  ’mock orange’, sillä sen kukat muistuttavat appelsiininkukkia ja ehkä jonkun mielestä tuoksuvatkin niille. Puutarhassa työskennellessä ei haittaa, jos oikeat työkalut ovat aina hukassa ja niitä etsiskellessä joutuu kulkemaan pikkujasmikkeen ohitse. Mitä useammin, sen parempi.
Pikkujasmike
Takapihan kunnostus jatkuu edelleen, vaikka nyt on enää jäljellä maanpeittokasvien siirtelyä ja lisäämistä. Vaikka piha on pieni, tuntui työmaa talvituhojen jäljiltä aluksi silti toivottoman suurelta. Vähitellen työt kuitenkin edistyvät, ja lapiota heilutellessa happi ja ideat virtaavat. Kesäkukkien istutteluun ei kuitenkaan ole ollut vielä aikaa, mutta kasvimaalta poimin mukaan pyöränkorin verran morsiusleinikkejä, jättipoimulehteä ja matkan varrelta vuohenputken kukkia.Kesäkukkia

Pihapuuhia

Kevät
Ensimmäiset lämpimät päivät tulevat aina yllättäen. Eräänä aamuna huomaa, ettei ulko-ovella enää tarvitsekaan kietoutua talvivarusteisiin, ja iltapäivään mennessä varmuuden vuoksi mukaan otettu villatakki onkin jo turha. Pihalla kevät etenee vauhdilla. Aivan ensimmäiseksi silmut ja lehdet ilmestyvät sinikuusamaan (alla oikealla), ja pian se kukkii pienin vaaleankeltaisin kukin. Kukinta on melko vaatimaton, mutta kaarevine oksineen pensas on kauniin muotoinen ja se pärjää hyvin varjoisellakin kasvupaikalla. Muutama lämmin päivä saa vihdoin kaikki idänsinililjat kukkimaan ja yht’äkkiä vaahterakin on kukassa.Sinikuusama ja idänsinililja
Idänsinililja ja juhannusruusu
Pihalla kasvaa myös valkoista idänsinililjaa siellä täällä sinisten joukossa. Juhannusruusun silmut ovat  varhain keväällä kirkkaanpunaisia.

Helteisenä helatorstaina taloyhtiön pihatalkoissa touhusi kolmen kansallisuuden edustajia. Käsillä olevia töitä selviteltiin kahdella kielellä ja kolmattakin hieman tapailtiin. Tärkein talkootyö, vaikkakaan ei ehkä suosituin, on lämpökompostorin tyhjennys. Kompostorissa talven muhinut massa tuodaan puutarhakompostiin, johon lisätään kerroksittain kuivia lehtiä ja kompostimassaa. Viimeiseksi lisätään kerros lehtiä. Kuvassa näkyvistä kompostilaatikoista taaimmainen täyttyi viime syksynä, ja sen tyhjennämme istutusalueille ensi keväänä. Puutarhakompostin kokoaminen
Puutarhakompostin kokoaminen
Yleensä talkoopäivä kuluu pelkästään pihan ylläpitotöihin, mutta nyt perustimme uuden istutusalueen takapihan toisen parvekkeen eteen. Etukäteen arvelin, että työhön kuluisi parisen tuntia, mutta loppujen lopuksi kaivauksiin meni kahdelta talkoolaiselta tuplasti enemmän aikaa. Muutaman neliömetrin kokoinen alue oli puiden juurien läpitunkema ja täynnä kiviä. Kaivoimme maata pois noin 60 cm:n syvyydeltä, salaojitimme kaivannon kivillä ja vuorasimme sen juurimatolla. Seuloimme kaivannosta nousseesta maasta kivet ja juurenkappaleet mahdollisimman tarkoin pois ja lisäsimme siihen kompostia ja ostomultaa, jota oli hieman jäljellä pihalle aiemmin hankitussa jättisäkissä. Lopuksi lapioimme sekoituksen takaisin kuoppaan. Ennen kasvien istuttamista aion tarkistaa, löytyisikö toisen puutarhakompostin pohjalta jo valmista kompostimultaa ja lisään sitä istutusalueen pintakerrokseen.
Kasvualustan valmistaminen
Talkooporukan työnjohtaja, Jesse, rentoutui auringon lämmittämällä kivellä.
Kasvualustan valmistaminen
Kokonaan rikkaruohottomaksi vanhaa kasvualustaa emme varmaankaan saaneet, mutta alkukesästä täytyy olla tarkkana ja kitkeä kaikki rikkakasvien mahdolliset alut pois. Maa-ainesten varastointiin ei ole tontilla tilaa, joten tässä tapauksessa oli järkevämpää parantaa vanhaa kasvualustaa kuin hankkia uutta.

Kasvien valitseminen uudelle istutusalueelle tuottaa hieman päänvaivaa, sillä kasvien pitäisi sietää vaihtelevia olosuhteita. Osittain räystään alla sijaitseva alue saattaa lämpimänä kesänä olla kuiva, mutta rankkasateella katolta valuva vesi ryöppyää usein vesikourun ylitse suoraan maahan. Maa ei vietä poispäin rakennuksesta vaan rakennuksen seinustan suuntaisesti. Talvella katolta tietenkin putoaa lunta. Suurten puiden vuoksi valo-olot ovat puolivarjoiset. Osan perennoista pitäisi olla noin 120-150 cm korkeita, jotta ne tarjoaisivat parvekkeella oleskeleville näkösuojaa ja peittäisivät samalla parvekkeen avoimen alustan. Seinän väri on harmaa ja parvekkeen kaiteet ovat valkoiset, joten kukkakasvien väri voisi vaihdella valkoisesta vaaleanpunaiseen ja siniviolettiin, eikä jokin kontrastivärikään olisi pahitteeksi. Virginiantädyke ja rantatädyke saattaisivat ehkä viihtyä vaihtelevissa oloissa, samoin puna- tai komealuppio. Maitokello kukkii kauniisti ja pitkään pihallamme toisessa paikassa, mutta kestäisiköhän se vaihtuvia kosteusoloja? Kaikki ehdotukset kasvupaikalle sopivista kasveista ovat tervetulleita!
Vaahtera.JPG
Viikonloppuna lämmin sää jatkui, ja äitienpäivän aamu valkeni niin kauniina, että en millään olisi malttanut odottaa, että miesväki sai kahvipöydän valmiiksi. Kävelyretkellä parhaista näkymistä vastasivat nämä valtavat kukkivat puut: vaahterat ovat parhaimmillaan, samoin rannassa kasvava vanha kynäjalava, jota en muista ennen nähneeni näin runsaasti kukkivana.
Tahmelan kynäjalava

YARD WORK

The warm days never fail to surprise you. One morning you suddenly realize that you don’t have to wrap yourself in winter gear before you dare open the front door. All garden plants wake up at the sudden arrival of summer weather. Buds appear and burst open, blue and white scillas dot the garden and the maples wear a dress of bright chartreuse, the loveliest of spring colours. Every year we have a spring clearing day to prepare the garden for the summer. Leaves get raked, shrubs pruned, garden furniture taken out from storage and water hose installed. The kitchen compost is emptied by those who feel up to the task and layered in the compost bays with dry leaves. In a couple of years the compost is ready to be used as nutritious mulch in the garden. This year we also prepared a small new planting area. Preparing a few square meters for planting took quite a while because the soil turned out to be full of stones and tree roots. Once cleared of stones and roots we improved the soil by mixing in some kitchen compost and bit of shop-bought soil. Choosing the plants is tricky,  because under the eaves this spot may at times be very dry, but when it pours with rain it’s flooded. Large trees allow only dappled sunlight. I’m thinking of tall perennials in pale colours such as white and blue Culver’s root, speedwell, burnets, milky bellflowers… But before any of these are planted and mature enough to bloom, it’s time to go on a walk and enjoy the glory of the flowering trees all around.

Vappu ja ihana Annabelle

Annabelle
Annabelle on vappuaamuna valmiina lähtöön, ja autoon lastataan myös saappaat, kuokka, harava ja muut tykötarpeet, simaa ja aamukahveja unohtamatta.  Viljelypalstalla odottaa aurinkoinen aamu, linnunlaulu ja täysin tuuleton ja lämmin sää. Edellisenä syksynä palstalle levitetyt kuivat lehdet rapisevat, kun muokkaamme perunamaan istutuskuntoon. Istutamme Annabellen aina Vappuna, ja satoa saadaan kesäkuun lopulla. Varsinainen varhaisperuna se ei ole, mutta maku on niin erinomainen ja satokausi pitkä, että odotus ei haittaa. Muutama päivä sitten näin ruokakaupassa ulkomailta tuotuja uuden sadon perunoita. Mietin, voiko niissä enää kuljetuksen ja varastoinnin jälkeen olla jäljellä sitä makua, jota varhaisperunalta on tapana odottaa. Miksi kaikkea pitäisi ylipäätään olla tarjolla kaiken aikaa, tai aina vain aikaisemmin?
Punasipulin istukassipulit
Raparperi ja valkosipulin versot
Punasipuleita istutetaan aina myös pieni määrä. Itsestään kylväytyneet valkosipulit ovat nousseet maasta jo pari viikkoa sitten ja maistuvat ihanan raikkaille. Versot kasvavat niin tiheässä, ettei niihin synny kunnon sipuleita, mutta versoja voi korjata useita viikkoja salaattiin. Raparperi on jotenkin hurja näky aina keväisin, kun ryppyiset lehdet alkavat ponnistaa maasta. Tämä raparperi sai siirron toiseen paikkaan, ja valtavan juurakon kaivaminen ja siirtäminen olikin melkoinen urakka.
Kevätesikko
Marskinlilja ja komeamaksaruoho
Kevätesikko kukkii mättäinä siellä täällä kasvimaan perenna-alueella. Palstanaapurilta jokin vuosi sitten lahjaksi saamani marskinlilja taitaa tänä kesänä kukkia ensimmäisen kerran. Sen juurakko on erikoinen, haaroittuva lonkero, ja kukintaa voi joutua odottamaan ainakin pari vuotta istutuksesta. Komeamaksaruohon mehevät lehdet puskevat myös esiin viime kesän varsien joukosta. Murustelen perennojen varret uuden kasvuston joukkoon ja kitken voikukan lehtiruusukkeita. Vihannesmaan ruutuja ei kannata vielä kääntää, jotta maa ei turhaan kuivuisi ennen kylvötöitä. Sen sijaan voi istua hetken taukopenkillä ja silmäillä ryytimaiden tilkkutäkkiä ja sinistä järvenselkää.
Viljelypalstalla

SUNDAY MORNING ON THE ALLOTMENT

A perfect Sunday morning, warm weather and birdsong: time to head to the allotment garden and plant the first potatoes and onions of the season. Supermarkets seems to sell imported new potatoes earlier and earlier every spring, but I doubt if they can taste the same as home-grown freshly dug potatoes.  We’ll have to wait until late June to harvest our own, but the taste and quality are always worth the wait. Rhubarb and fresh garlic leaves we’ll have soon plenty of and without any effort from the gardener. Still too early to prepare the vegetable patch, so there’s time just to sit on the garden bench and enjoy the view.