Kevättunnelmia

Helmililja
Kevään tulo on varmaa, kun varhain aamulla pihalta kuuluu mustarastaan heleä laulu. Myös talitiaiset ja sinitiaiset pyrähtelevät sinne tänne pihapuissa ja tutkivat taloyhtiössämme tarjolla olevia yksiöitä, joihin olemme tehneet kuntotarkastuksen talven aikana. Lumi on kadonnut pihalta jo viikkoja sitten, ja nurmikon ja istutusalueet peittänyt pahaenteisen näköinen jääkansi on sekin jo haihtunut kevätauringossa. Mitä oikullinen talvi on saanut tällä kertaa puutarhassa aikaan, emme vielä tiedä.

Puutarhan kesäsuunnitelmat täyttävät nyt ajatukset. Siementilaukset ovat saapuneet ja olohuone muuttuu pian taimikasvatushuoneeksi. Tuoksuliljojen sipulit ja daalioiden mukulat odottavat viileässä varastossa. Odottaisinko, miten viime kesänä istutetut uudet perennat lähtevät kasvuun, vai tilaisinko saman tien jokusen kasvin lisää? Katse kiertää lumesta paljaalla pihalla ja loihtii uuden istutusalueen tuonne ja toisen tänne. Ruotsalainen puutarhakirjailija Hannu Sarenström käyttää sanaa luftträdgård kuvatessaan puutarhaunelmointia uudessa kirjassaan Trädgårdslycka. Juuri siellä vietän aikaa huhtikuussa kun odotan, että oikeassa puutarhassa maa sulaa ja sen viekoitteleva tuoksu käy vastustamattomaksi. Sitä ennen pistäydyn kuitenkin kukkakaupassa ja tuon porrastasanteen isoon lasilyhtyyn ruukullisen valkoisia helmililjoja.