”Meidän tulee viljellä puutarhaamme”

Il faut cultiver notre jardin
Osaan vain yhden lauseen ranskaa. Kirjoitin sen viime kesänä varmuuden vuoksi muistiin kottikärryn laitaan, etten unohtaisi sitä: ”Il faut cultiver notre jardin”, eli suomeksi ”meidän tulee viljellä puutarhaamme”.  Lause on Voltairen romaanista Candide, joka ilmestyi Ranskassa vuonna 1759, mutta on suomennettu vasta vuonna 1953. Puutarhaharrastaja pärjää hyvin tällä yhdellä ranskan kielen lauseella, sillä sopiihan sen tokaista lopputulemana hyvinkin monenlaisen keskustelun päätteeksi, aivan kuten kirjan päähenkilökin teki. Voltairen kirja on yhteiskunnallinen satiiri, joka tuntuu aina luettaessa yhtä tuoreelta: miksipä me olisimme parissa sadassa vuodessa muuttuneet. Kirjan henkilöt päätyvät monien vaiheiden jälkeen resuisina ja rahattomina sekä maailmaan ja ihmisiin pettyneinä Konstantinopoliin ja tapaavat siellä appelsiinipuiden alla istuvan, puutarhaansa hoitavan vanhuksen. Tämä ei piittaa kaupungissa meneillään olevasta valtakamppailusta – kuinkas sattuikaan – vaan viljelee puutarhaansa, sillä hänen sanojensa mukaan ”työ pitää meistä loitolla kolme suurta onnettomuutta: ikävystymisen, paheen ja puutteen.”

Kirjan vanhus tarjoaa vierailleen ”appelsiineja, sitruunia, limoneja, ananasta, pistasioita ja mokkakahvia”, eikä halua tietää mistä kaupungissa milloinkin hälistään. Meidän on mahdotonta olla tietämättä mitä maailmalla tapahtuu, mutta ehkä työ puutarhassa auttaa kestämään huonot uutiset, turhautumisen ja voimattomuuden.
Virginiantädyke
Virginiantädyke
Minun puutarhassani ei kasva ”sitruunia ja pistasioita”, mutta viljelypalstalla tuoksuu kuitenkin piparminttu, salvia ja mäkimeirami. Portin pielessä kasvaa valkoista ja violettia virginiantädykettä, jonka pitkissä, keihäsmäisissä kukinnoissa kiipeilee medestä juopuneita kimalaisia. Pienikukkainen kärhö selvisi kuin selvisikin ensimmäisestä talvestaan, ja se kietoutuu nyt tädykkeiden korkeisiin kukkavarsiin ja availee pallomaisia nuppujaan.
Nukkapähkämö
Kimalaiset kömpivät vaivalloisesti ylös nukkapähkämön pitkiä, hopeanvärisen nukan peittämiä kukintoja ja tarkistavat jokaisen kukan. Pölyttäjien päättymättömän aherruksen katselu on rentouttavaa ja lohdullista: työ todellakin pitää niistä ikävystymisen ja puutteen loitolla, paheista ne tuskin tietävät. Minun tehtäväkseni jää tarjota kimalaisille ja mehiläisille mahdollisimman paljon sopivia työpaikkoja.

Kotipihassa huomasin ensimmäisen kerran, että valkoisessa tarhajaloangervossa on voimakas tuoksu, joka leijailee lämpimässä kesäillassa. Lajike on nimeltään ’Brautschleier’, morsiushuntu. Tummalehtinen keijunkukka sopii valkoisen jaloangervon viereen. Valo ja lämpö ovat varmaankin saaneet jaloangervon kukoistamaan, sillä taloyhtiöpihalla on meneillään iso remontti, jonka seurauksena suuri terijoensalava on rouhaistu pois, mutta siitä myöhemmin. Heinäkuussa puutarhan kiireet hellittävät, ja on aikaa ottaa käteen vaikka hyvä kirja.
Jaloangervo