Satumetsä ja talvipuutarha

Pyynikki Tampere
Viime viikonloppuna pääsin nauttimaan unohtumattomasta spektaakkelista. Näytökseen ei tarvinnut hankkia lippuja, vaan sinne oli vapaa pääsy. Tapahtumapaikalla vallitsi täydellinen hiljaisuus, ja yleisö sai tulla ja mennä vapaasti oman aikataulunsa mukaan.

Alun perin olin suunnitellut viettäväni viimeisen joulua edeltävän lauantain hoitaen tarmokkaasti joulun tuloon liittyviä lukemattomia tärkeitä asioita. Tarkoitukseni oli heti aamiaisen jälkeen laatia joukko muistilistoja, sillä joulun tulo tuntuu sellaisia vaativan. Herättyäni kuitenkin huomasin, että maa ja puut olivat peittyneet hohtavaan kuuraan, ja kaiken yllä lepäsi valkoinen pakkassumu. Unohdin oitis jouluvalmisteluni, ja kävelin läheisen harjun laelle. Yön aikana kuura oli hunnuttanut männikön, ja järven eteen oli laskeutunut valkoinen sumuesirippu.  Jokainen kuusen ja männyn neulanen, jokainen kilpikaarnainen runko ja kanervan kukka oli lumikiteiden peittämä. Näköalapaikalta näkyi jäätyvän järvenselän ja vastarannan sijaan vain valkoista utua, jossa ei ollut enää suuntia, etäisyyksiä tai aikaa, vain nyt ja tässä. Sellaiseen paikkaan on hyvä päästä varsinkin silloin, kun on hyvin kiire ja aika tuntuu loppuvan. Lopulta kaiken kuitenkin ehtii, ja jos ei ehdi, voi asiat tehdä sitten joskus myöhemmin.Deceber garden decor
Spruce cone wreath
Joulukuun alussa löysin autotallista kassillisen kuusenkäpyjä, jotka olivat olleet hukassa melkein vuoden ajan. Olin kerännyt kävyt helmikuisen talvilomamatkan aikana tehdäkseni niistä kransseja. Kotiin palattuamme käpykassi oli jotenkin joutunut visuun piiloon autotallin nurkkaan, ja löysin sen vasta myöhään syksyllä. Tällä välin kävyt olivat sopivasti kuivuneet ja auenneet, ja askartelin niistä viimein suunnittelemani kranssit. Käytin kranssipohjina vanhoja paju- ja koivunoksakransseja, jotka olivat vuosien mittaan rapistuneet sen verran, että en halunnut laittaa niitä enää sellaisenaan esille. Kiinnitin kävyt kranssipohjiin kukkalangalla, jota myydään nipuissa parinkymmenen sentin pituisiksi leikattuna. Kranssit tuli siis tehtyä vuoden viiveellä, mutta luulen, että ehdin silti iloita niistä vielä monta vuotta.
Outdoor Christmas decorations
Parina edellisenä talvena olen askarrellut porrastasanteelle koristeeksi pienen havupuun kuusenhavuista. Sen ohje löytyy täältä. Tänä vuonna päätin tehdä pari kuusta lisää. Havut kuusia varten ostin puutarhamyymälöistä. Suurimpaan 1.30 metrin korkuiseen kuuseen tarvitsin neljä havunippua, pienimpään alle metrin korkuiseen kuuseen kaksi nippua. Havuniput, joissa oli viisi oksaa kussakin, maksoivat vain muutaman euron. Puiden pohjakartiot ovat jänisverkkoa, ja rungot keväällä pihapuista tai pensaista karsittuja vahvoja oksia, jotka olen tukenut peltisankoihin soran avulla. Kaikkine tarvikkeineen yhden askarrellun kuusen hinnaksi tulee noin 15 euroa, ja kuusi pysyy vihreänä säiden lämpenemiseen saakka. Puiden koristeluun riittivät naavaiset oksat ja muutama lasikoriste, jotka huurtuvat pakkassäässä.
Outdoor garden decor
Siirtelin kuusia ylös ja alas portaita sopivaa yhdistelmää etsiessäni, ja esillepanon sommittelu kävi hyvin kuntoilusta. Lopulta sijoitin kaikki kolme kuusta samaan ryhmään portaiden juurelle, jotta ne saisivat koristeekseen lumihunnun. Porrasaskelmilla kasvaa talven ajan nyt pieni kuusikko.
Garden mirror and chandelier
Kuurametsän talvinäytös oli kauneudessaan ylenpalttinen. Metsän yllä liikkuva pakkassumu ja vähäinen talvivalo loivat sadunomaisen maailman, ja tutut näkymät kalliojyrkänteiltä näyttivät aivan toisenlaisilta kuin ennen. Harjumaisemassa kaikki on suurta ja jylhää, kotipihassa kaikki pienen pientä, mutta puutarhassa puuhastelu auttaa huomaamaan, että vähäiseenkin tilaan voi luoda monenlaisia maailmoja ja tarinoita.
Hydrangea
Syyshortensian kuivuneet kukat ovat niin kauniita, etten tällä kertaa hennonut leikata niitä pois. Osa pihakalusteistakin on vielä ulkona, jotta piha ei näyttäisi tyhjältä talviasussaan. Ja mikäpä olisi nostalgisempi näky kuin lumen peittämät puutarhatuolit!

Maanantain sade huuhtoi mennessään lumen ja kuurakuorrutuksen, ja satumetsä katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Nyt olisi taas aikaa kirjoittaa muistilistoja, mutta ehkä ne eivät enää ole tarpeen. Jos jotain tällä kertaa unohtuu, sen voi hyvällä tuurilla muistaa ensi jouluun mennessä. Rauhallista ja rentoa joululomaa!
Pyynikki Finland